Lemmikkieläimet

 

Monella naantalilaisella on kotonaan yksi tai useampi lemmikkieläin. Myös nämä perheenjäsenet otetaan Naantalissa huomioon.

 

Lemmikeille on toistaiseksi varattuna oma uimaranta-alue Soinisissa, ja koirille on rakennettu kolme aidattua aluetta, jossa ne voivat leikkiä vapaana toisten koirien kanssa.

Koira-aitauksien sijaintikartat, sekä muuta hyödyllistä tietoa löydät linkistä "Koira Naantalissa"

Eri puolilla Naantalia keskeisten ulkoilureittien varsilla on koirien jätöksien keräämistä varten pussitelineitä ja roska-astioita.

 

Naantalista löytyvät myös pien- ja hyötyeläinlääkäreiden palvelut.

 

Väistämättä tulee myös se hetki, jolloin yhteinen taival lemmikkieläimen kanssa päättyy. Siksi Soinisissa on pieneläinten hautausmaa, jonne ystävänsä voi viedä viimeiseen lepopaikkaansa.

 

16.12.2011

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Lemmikkieläimet".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.