Silliperinnekeskus Dikseli & Myllymuseo
Rymättylä on vanha sillipitäjä, johon on kesäkuussa avattu sillinkalastuksesta kertova uusi silliperinnekeskus Dikseli. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Myllymuseo.
Silliperinnekeskus Dikseli
Röölän Dikseli-silliperinnekeskuksessa on esineistöä viimeisestä Saukko-laivasta, vanhoja valokuvia, sillipurkkeja ja sillinkäsittelylaitteita. Luonnollista kokoa olevat nuket esittelevät sillinkäsittelyä ja vanhat mustavalkofilmit kertovat sillinkalastusmatkoista Jäämerelle ja Islantiin.
Keskuksen nimi, Dikseli, tulee työkalusta, jolla sillitynnyrit on lyöty kiinni. Saukko laivan alkuperäinen dikseli on myös esillä näyttelyssä.
Myllymuseo
Röölän rannassa on 1920-luvulla rakennettu puinen, nelikerroksinen mylly. Sinne on tuotu myllättävää aikanaan ympäri saaristoa ja omaa vuoroa on saattanut joutua odottamaan jopa neljä vuorokautta.
Rakennelma on säilynyt lähes toimintakuntoisena, vain mylläri puuttuu.
Rymättylä-Seura hoitaa Dikseliä ja Myllymuseota sen aukioloaikoina, mutta se esittelee niitä myös tilauksesta.
28.6.2010


Etusivulle