Musiikkia Naantalissa
Naantalin tunnetuinta musiikkiantia ovat Naantalin Musiikkijuhlien konsertit. Niiden lisäksi elämyksiä tarjoavat Velkua soi -kamarimusiikkijuhlat sekä lukuisat Naantalin musiikkiopiston, yhdistysten ja kulttuuritoimen järjestämät konsertit.
Musiikkitapahtumissa musisoivat alan huiput
Naantalin Musiikkijuhlat on hurmannut yleisönsä tasollaan ja tunnelmallaan jo 1980-luvulta saakka. Juhlien taiteellinen johtaja, professori Arto Noras on vuosi vuodelta onnistunut kutsumaan Naantalin kirkkoihin, kahviloihin ja konserttisaleihin maailman huipputaiteilijoita kamarimusiikin alalta. Myös tulevaisuuden kuuluisuudet on huomioitu, sillä Musiikkijuhlat järjestää mestarikurssin, jolla ammattilaiset opettavat ja opastavat nuoria muusikoita.
Velkualla on järjestetty vuodesta 2002 lähtien Velkua soi -kamarimusiikkijuhla, josta on seitsemän vuoden aikana kehittynyt korkeatasoinen musiikkitapahtuma. Velkua soi valloittaa välittömällä tunnelmallaan ja sympaattisella saaristolaisidyllillään. Kamarimusiikkijuhlien esiintyjien rungon ovat muodostaneet nuoret uransa alussa olevat musiikin ammattilaiset yhdessä musiikkijuhlien perustajan ja taiteellisen johtajan, sellisti-laulaja Samuli Hyvärisen kanssa. Nuorten muusikkojen lisäksi esiintyjinä on ollut kokeneita muusikoita Suomen musiikkielämän huipulta esimerkiksi sellotaiteilija Seppo Laamanen ja pianotaitelija Risto Lauriala.
Konsertteja ympäri vuoden
Kaupungin kulttuuritoimi järjestää konsertteja musiikki- ja teatteritarkoitukseen kunnostetussa Kristoffer-salissa. Kristoffer-konserttisarja 2010 juhlisti huhtikuussa säveltäjämestari Frédéric Chopinin syntymän 200-vuotisjuhlavuotta. Kesäkuussa kulttuuritoimi ja Naantalin Musiikkijuhlat järjestivät yhteistyössä Vallis Gratiae -akatemian konsertin. Lokakuussa kulttuuritoimi tuo Naantaliin La Serva Padrona -pienoisoopperan yhdessä Oopperakammari ry:n kanssa. Kristoffer-konserttisarja tulee saamaan jatkoa myös tulevina vuosina.
Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry ja kaupungin kulttuuritoimi ovat järjestäneet päivittäin heinäkuussa Kirkkopuisto soi -konsertteja. Jo perinteeksi muodostuneissa musiikkituokioissa naantalilaisia ja matkailijoitakin ovat ilahduttaneet monenlaiset muusikot ja musiikinopiskelijat kanteleen soittajista omaa musiikkiaan säveltäviin kosketinsoittajiin ja puhallinyhtyeisiin.
Kun hämärtää... -kuoromusiikkitapahtuma kerää vuosittain Naantalin luostarikirkon täyteen musiikin ystäviä syyskuun alkupuolella. Naantalin eri yhdistysten, seurakunnan ja kaupungin kulttuuritoimen yhteistyössä järjestämä tapahtuma jatkuu kirkkokonsertin jälkeen kuoroesiintymisillä Naantalin rantojen ravintoloissa.
Perinteisten musiikkitapahtumien lisäksi konsertteja pitkin vuotta järjestävät eri kuoroyhdistykset ja Naantalin seurakunta.
Musiikin opetusta vauvasta vaariin
Naantalin musiikkiopisto on taiteen perusopetusta tarjoava alueellinen musiikkioppilaitos, joka on perustettu vuonna 1972. Se palvelee Naantalin, Maskun ja Raision musiikinharrastajia. Musiikkiopiston toiminnallinen tavoite on antaa monipuolista ja laadukasta musiikinopetusta kaikille ikäryhmille. Opetus sisältää historiallisen kulttuuriperintömme lisäksi myös musiikin uudet innovaatiot. Musiikkiopisto järjestää syys- ja kevätlukukausien aikana useita omia konsertteja ja osallistuu moniin toiminta-alueensa kulttuuritapahtumiin.
1.12.2010

Etusivulle