Naantali etusivu

Siirry sivun sisältöön

Saavutettavuus ja pikavalintanäppäimet

Arkeologiaa nykyihmiselle

Naantalin museossa esitellään kaupungin menneisyyttä vuosisatojen takaa. 

Naantali on Suomen neljänneksi vanhin kaupunki. Sen keskiaikaista kaupunkirakennetta toistava vanhakaupunki on kansallista kulttuuriperintöämme, joka on suojeltu muinaismuistolailla.

 

Elämää Naantalissa 1500- ja 1600-luvuilla

 

Museossa kerrotaan myöhäiskeskiajan ja uuden ajan alun arkielämästä Naantalissa arkeologisten kaivausten löytöjen avulla. Alli-Matin ja Vilppu Jaakonpojan taloista Isonkadun, nykyisin Mannerheiminkadun, varrella löytyi kaivauksissa vuosina 2000 ja 2002 paljon mielenkiintoista esineistöä.

Ajankuvaa havainnollistetaan näyttelyssä myös multimedialla.

 

Nunnaluostarin arkea 1400-luvulla

 

Kesän 2005 aikana Naantalissa tehtiin taas arkeologisia kaivauksia, nyt kirkon pohjoispuolella aivan luostarin reunalla. Kaivauslöydöksiä on analysoitu ja konservoitu ja syntyneitä tutkimustuloksia esitellään museon näyttelyssä. Luostarin talousrakennusten löydöt kertovat luostarin arjesta ja myöhäisemmän pappilan löydöt valaisevat elämää sen ajan Naantalissa. 

 

 

Takaisin
4.2.2009

Sivun alkuun

 

Kuva: Anne Sjöström  

 

Humppi
Naantalin museo
Mannerheiminkatu 21
21100 Naantali

+ 358 2 4352 727 

Sijainti kartalla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

NAANTALIN KAUPUNKI

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

Laskutusosoitteet