Toukokuun esine 2009

Naantalin museo esittelee kuukausittain esineitä, valokuvia tai arkistomateriaalia kokoelmistaan.

 

Naantalin museon toukokuun esine on kapteenintaulu. Kapteenintaulut erottuvat muista laivakuvista siinä, että alareunassa on sekä laivan että kapteenin nimi. Kapteenintaulut tilattiin kapteenin tai varustajan toimesta ja niiden kukoistusaika oli sama kuin purjelaivojen, eli 1700-luvun lopulta ensimmäiseen maailmansotaan asti. Loppuvaiheessa kapteenintauluja tehtiin myös höyrylaivoista. Taulu tilattiin aluksen ollessa satamassa ja yritettiin saada mukaan kun taas lähdettiin eteenpäin.

 

Taulussa laiva esiintyy aina uljaana koko komeudessaan. Viirien ja lippujen tuli erottua selvästi, minkä vuoksi niitä ei maalattu liehumaan tuulensuuntaisesti.  Kapteeni on kuvassa usein kajuutan katolla ja miehistö kannella. Muotokuvien maalaamiseen liittyi tarkkoja sääntöjä.

 

Laivamuotokuvan tarkoituksena oli enemmänkin olla dokumentti kuin suurta taidetta. Kuva tehtiin aina samasta kulmasta ja nopeuttaakseen valmistumista laivamuotokuvamaalarit usein maalaisivat taustoja jo etukäteen. Taustalla oli tekijän kansallisuudesta riippuen Italiassa yleensä Vesuvius, Englannissa Doverin kalliot, Alankomaissa tuulimyllyjä. Kööpenhamina oli maalausten keskus Euroopassa. Toimeksiannon yhteydessä maalari sai käyttöönsä takilapiirustukset ja merkkilippujen kirjainyhdistelmät, joiden avulla hän sai yksityiskohdat oikein.

 

Taidokkaiden maalareiden nimet kulkivat suusta suuhun kapteeneille, mutta itse taiteilijat ovat usein jääneet jälkipolville tuntemattomiksi, sillä taulut signeerattiin harvoin. Monet maalarit olivat entisiä merimiehiä ja heidän työnsä keskittyivät laivoihin ja rannikoiden kuvauksiin. Joitakin nimekkäitä maalareita kuitenkin tunnetaan. Ehkä kaikkein kuuluisimpia oli kolme sukupolvea perheestä Roux Marseillessa.

 

Maria från Uleåborg

 

F. J. Neuman toimi parkkilaiva Marian kapteenina vuosina 1872–1879. Neuman oli syntynyt Oulussa vuonna 1845. Hän kuoli Naantalissa 1913 ja on haudattuna Naantalin hautausmaalle yhdessä vaimonsa Ida Maria os. Bergdahlin (1852–1927) kanssa.

 

Maria rakennettiin Oulussa vuonna 1863 ja siinä oli 16–17 hengen miehistö. Maria vieraili samoissa satamissa missä oululaiset laivat tuohon aikaan yleensäkin, kuten Kööpenhaminassa, New Yorkissa, Liverpoolissa, Rotterdamissa ym.

 

Maria lähti viimeiselle matkalleen Oulusta 30.9.1879 tarkoituksenaan kuljettaa puutavaraa Barrow in Furness -nimiseen satamaan. Se ajoi kuitenkin lumipyryssä karille 7.10. Valossaarten luona Vaasan edustalla. Miehistö pelastui, mutta Merivakuutusyhdistys katsoi kapteeni Neumanin osittain aiheuttaneen onnettomuuden taitamattomuudellaan ja otti Neumanilta pois oikeudet kuljettaa yhdistyksen vakuuttamia laivoja seuraavan kahden vuoden ajan.

 

Myöhemmin Neuman toimi tullilaitoksen höyryalus ”Wartion” ensimmäisenä päällikkönä, eli ylikatsontamiehenä kuten tuolloin sanottiin, vuodesta 1885 eteenpäin.



17.5.2016

 

Kuva: Mari Termonen
Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Toukokuu".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.