Heinäkuun esine 2010

Naantalin museo esittelee kuukausittain esineitä, valokuvia tai arkistomateriaalia kokoelmistaan.

 

Heinäkuun esineenä Naantalin museo esittelee Lindbomin sisarusten neulomat kuuluisat Naantalin nuket; Savon jeegerin ja jeegerskan, joita sisaruksista erityisesti Carolina kutoi ja Charlotta, lempinimeltään Tokka-Lotta, kävi markkinoimassa ja myymässä rannassa. Nuket olivat matkamuistoja, joita myytiin aikanaan runsaasti vierailijoille. Matkailusta tuli pysyvä elinkeino Naantalille, kun uusi kylpylä valmistui kirkon lähelle rantaan vuonna 1863.

 

Naantalilaisten Lindbomin sisarusten isä oli vuonna 1804 Ruonan torpassa syntynyt satulamestari Johan Lindbom. Hän kävi kauppamatkoilla Ruotsissa ja tapasi täällä Ulrika Brunzeliuksen, jonka kanssa meni naimisiin. Parille syntyi tyttäret Sofia Wilhelmina (s. 1832), Ulrika Karolina (s. 1834), Rosalie Josefine (s. 1838) ja Maria Charlotta (s. 1841). Isä Johan kuoli jo varhain, jolloin perheen naisten täytyi ryhtyä itse hankkimaan elantonsa kädentaidoillaan. Näin syntyivät ensin myyntituotteiksi Naantalin piparkakut, joiden resepti oli kulkeutunut äiti Ulrikan perheelle Ruotsin hovista, myöhemmin nuket. Äidin kuoltua vuonna 1885 ja Wilhelminan avioiduttua ja muutettua Turkuun tuli muista sisarista Naantalissa muistetut, mutta huonosti tunnetut ”Lindbomin sisarukset”.

 

Naantalin nuken, Savon jääkärin esikuva löytyy J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista. Jääkärin

morsian on tuon ajan muotipukuun sonnustautunut sievä mamselli. Nuket neulotaan hyvin ohuesta pumpulilangasta, jota käytettään milloin kaksin-, milloin kolminkertaisena. Ohuim­masta langasta neulotaan nelinkertaisena. Nukkejen osat neulotaan erikseen, täytettään pumpulilla ja kiinnitettään toisiinsa. Kokeneeltakin tekijältä nuken valmistaminen vie viikon. Nukkeja valmistettiin 1950-luvulla hetken aikaa Naantalin Kukkatehtaassa. Tuotteliaita nukkejen valmistajia ovat myöhemmin olleet mm. Laina Lempinen sekä Irja Vappu Aarnio.




17.5.2016

 

kuva: Mari Termonen
Jeegerskan mekko on alun perin ollut violetti, mutta haalistunut ruskeaksi. Takapuolella on alkuperäistä väriä vielä nähtävissä.

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Heinäkuu".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.