Kesäkuun esine 2010

Naantalin museo esittelee kuukausittain esineitä, valokuvia tai arkistomateriaalia kokoelmistaan.

 

Naantalin museon kesäkuun esine on trumputtajan rumpu. Trumputtajaperinne on peräisin 1700-luvulta ja ensimmäinen nimeltä tunnettu rumpali oli 14-vuotiaana virkaan valittu Johan Henrikinpoika vuonna 1725. Kun vuonna 1771 perustettiin erillinen raatihuoneen vahtimestarin virka, toimi sen hoitaja myös rumpalina. Trumputtaja kulki kadulla ja sen kulmissa hän pysähtyi lyömään rumpuaan, samalla julistaen sanomaansa. Rummunlyönnein julistettiin joulurauha, markkinarauha ja rukouspäivärauha. Rummuttaminen oli kirkkokuulutusta varmempi tapa saada tiedon annot kuuluville ja sen avulla ilmoitettiin virallisista asioista, kuten huutokaupoista, veronmaksuista, palotarkastuksista, markkinoista, raastuvankokouksista ja henkikirjoituksista. Myös yksityisistä asioista, kuten kadonneista eläimistä tai tavaroista saatettiin tiedottaa.

 

Naantalin viimeinen trumputtaja oli vuonna 1887 kaupunginpalvelijaksi valittu sepänpoika Edward Wilhelm Lindvall (1860–1927), joka myöhemmin tunnettiin pappa Lindvallina. Hän toimi virassaan 1920-luvulle saakka, jolloin trumputtaja ilmoitti enää lähinnä verojen suorituksesta sekä pruuttasyynistä eli palotarkastuksesta. Lindvall lahjoitti lopetettuaan Naantalin museolle vihkosen, johon oli kirjoitettu useita kuulutuskaavoja 1800-luvun puolivälissä. Silloinen museonjohtaja Ilmari Manninen kirjoittaa lahjoituksesta: ”Vihkonen on niin kellastunut, että sitä luulisi vähintään satavuotiaaksi”.

 

Museo on saanut lahjoituksena myös Lindvallin käyttämän rummun kapuloineen, joka on nähtävillä tänä kesänä yhdessä yllä mainitun vihkosen kanssa museon kesänäyttelyssä Kuuluuko kaupunki? Naantalin ääniä ennen ja nyt. Samalla voi kuunnella pormestari Bangen sepittämän hauskan kuulutuksen

 

”Porvarit, karvarit

kokkon, kokkon

tätä kattu, tätä kattu,

tänn, tänn, tänn!”

 

Kari Villberg esittämänä ja nähdä kuvan Edward Lindvallista rummun kanssa.

 

17.5.2016

 

Kuva: Mari Termonen
Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
 

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Kesäkuu".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.