Joulukuun esine 2012

Naantalin museo esittelee kuukausittain esineitä, valokuvia tai arkistomateriaalia kokoelmistaan.

 

Naantalin museon joulukuun esine on valokuva Franckin perheen joulunvietosta. Tämän kuvan ottamisen aikaan vietetään joulua vuonna 1907. Aikaa tulee kulumaan vielä viisi vuotta, ennen kuin samaisen Franckin perheen kotona, Aleksanterinkadulla (nykyinen Mannerheiminkatu), jouluaattona, vuonna 1912 syttyivät Naantalin ensimmäiset sähkövalot.

 

Kuvassa keskellä on suvun patriarkka, Carl Franck, vuonna 1826 Nousiaisten Sukkisissa syntynyt ja täällä Naantalissa vuonna 1911 kuollut todellinen monitoimimies. Vasemmalla, kirja polvillaan on Carl Franckin tytär Zaida Söderling (1855–1917).

 

Ensimmäiset maininnat koristelluista joulukuusista ovat 1500–1600-lukujen vaihteesta Saksasta. Suomeen joulukuusi levisi Saksasta kaupunkien varakkaiden säätyläiskotien kautta. Ensimmäinen maininta suomalaisesta joulukuusesta on vuodelta 1829. Helsinkiläisen paroni Klinckowströmin kodissa oli peräti kahdeksan pientä kuusta, yksi kullekin perheenjäsenelle.

 

Maaseudulle joulukuusi levisi mm kansakoulujen kuusijuhla-perinteen kautta. 1920-luvulla joulukuusi tunnettiin jo koko Suomessa. Saksasta levisivät myös ensimmäiset koristeet ympäri maailmaa. Kirkkaan väriset lasista puhalletut pallot ja kävyt ripustettiin kuusen oksille. Muita ajalle tyypillisiä koristeita ovat olleet lippunauhat paperiketjut, lametta-nauhat, omenat tai muut hedelmät, piparkakut, hapsukaramellit, olkikoristeet, latvatähti sekä erityisesti kynttilät. Kynttilänpitimiä ruvettiin valmistamaan 1870-luvulla.



 

17.5.2016

 

Franckien joulu.jpg
Klikkaamalla kuvaa saat sen avautumaan suurempana

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Joulukuu".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.