Kesäkuun esine 2014

Naantalin museo esittelee kuukausittain esineitä, valokuvia tai arkistomateriaalia kokoelmistaan.

 

Kuukauden esine on kirjaston aukioloaikoina nähtävillä pääkirjastossa osoitteessa Tullikatu 11.

 

Käsityöt – naisten taidetta

Naantalin museon kesäkuun esineeksi valitsimme valokuvan vanhasta albumista. Kuvassa nuori nainen kirjailee jugend-tyylistä pöytäliinaa. Tytön takana olevaa pöytää koristaa pitsisomisteinen pöytäliina, joka muistuttaa Naantalin museon tämän kesän näyttelystä. Näyttelyn nimi on ”Pitsien aikaan”.

 

Jo lapsena aloitettiin

Erilaisia käsitöitä opeteltiin tekemään jo lapsena. Ylemmissä yhteiskuntaluokissa tytön ensimmäinen oma työ oli usein nk. merkkausliina. Siihen hän harjoitteli kirjailemista, ja nimikirjaintensa lisäksi hän kirjaili kirjaimet, erilaisia kuvioita, numeroita jne. Tytölle tulivat tutuksi erilaiset neulat, hänellä piti olla kunnollinen neulatyyny – usein upea taidonnäyte sekin. Koruompeleita varten oli oltava ompelukehyksiä, johon työt pingotettiin. Tärkeä apuväline oli myös sormustin.

 

Kapioita nuorelle naiselle

Nuoren naisen valmistautuessa tulevaan elämäänsä perheen emäntänä, hän alkoi valmistaa kapioita. Kapioihin kuului lakanoita ja pyyhkeitä sekä muita liinavaatteita tulevaan kotiin sekä vaatteita naiselle itselleen ja lahjaksi tulevalle puolisolle. Liinavaatteet nimikoitiin. Nimikointi yleistyi 1800–1900-lukujen vaihteessa. Aluksi nimikirjaimet olivat suuria, varsi- ja punospistoin sekä korko-ompeluin tehtyjä ja niihin käytettiin myös näyttävää punaista lankaa. Usein nimikointi oli hyvin koristeellista ja taiteellista. Päällyslakanoihin ja tyynynpäällisiin istutettiin yläreunaan pitsikoristeita tai ne koristeltiin reikäompelein. Lakanoissa yleisimmin käytettyjä olivat virkatut pitsit, nyplättyjä pitsejä käytettiin lähinnä asusteissa.

Liinakankaiden reunoihin solmittiin myös ripsuja eli fransuja. Fransukoristeisia lakanoita valmistettiin etenkin Kymenlaaksossa ja Keski-Pohjanmaalla. Nk. fransu oli käytössä koko elinkaaren kehdosta hautaan: sitä voitiin käyttää kasteessa, vihkiliinana, sängynpeittona, juhlapöydän pöytäliinana ja vainajan peitteenä.

 

Kirjontatöiden kiehtovat mallit

Kirjontatöiden mallit vaihtelivat vuosikymmenien saatossa. 1800-luku ja 1900-luvun alku toivat tullessaan jugend-tyylin, 1920- ja 1930-luku toi tyylitellyt ihmishahmot ja kukat. 1930-luvun lopulla alkoi asiallisempi tyyli, vähemmän koristeellinen. Kirjontatöiden mallit kiersivät tekijältä toiselle, tai kopioitiin vanhoja, muiden tekemiä töitä. Näin mallit muuttuivat tekijöiden mukaan, niihin vaikuttivat tekijän persoona sekä käytettävissä olevat materiaalit. Kaikkea tehtiin: huoneentauluja (usein raamatunlausein), kaikille mahdollisille tavaroille ommeltiin pusseja ja suojuksia. Oli kampa-, nenäliina-, sipuli-, pyykki- ja kenkäpusseja, oli pikarien jalan suojuksia ja maitokannujen suojuksia. Tehtiin myös upeita, silkkilangoin koristeltuja lompakoita ja kirjojen kansien suojuksia. Käsityö oli taidetta ja on sitä yhä.



17.5.2016
Tuominen1_68 muokattu.jpg

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Kesäkuu".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.