Naantali etusivu

Siirry sivun sisältöön

Saavutettavuus ja pikavalintanäppäimet

Kuluttajaturvallisuusvalvonta

Kuluttajaturvallisuusvalvonta valvoo kuluttajien käyttämien tavaroiden ja palveluiden turvallisuutta.
 

Kuluttajaturvallisuuden perussäännökset on kirjattu lakiin kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004). Lain mukaan tuote tai palvelu ei saa aiheuttaa vaaraa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle.

 

Ensisijainen vastuu tavaroiden ja palvelujen turvallisuudesta on elinkeinonharjoittajalla (valmistaja, maahantuoja, myyjä tai palvelun tuottaja) tai muulla palveluntarjoajalla (esimerkiksi kunta tai seurakunta.

 

Palveluiden (esimerkiksi uimahallit, uimarannat, leikkikentät) turvallisuutta valvovat pääasiassa terveystarkastajat. Kulutustavaroiden turvallisuutta valvoo pääasiassa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

 

Viranomaisten tarkastukset ovat käytännössä pistokokeenomaisia ja projektiluonteisia. Ympäristöterveydenhuoltoon liittyvästä valvonnasta on tehty valvontasuunnitelma.

 

Jos tavara tai palvelu aiheuttaa vaaraa, elinkeinonharjoittajan tai muun palvelun tarjoajan on

  • lopetettava vaarallisen palvelun tarjoaminen tai poistettava vaarallinen tavara markkinoilta ja

    ilmoitettava vaaraa aiheuttaneesta tavarasta tai palvelusta ja sitä koskevista toimenpiteistään valvontaviranomaiselle ja

    tiedotettava tavaran tai palvelun aiheuttamasta vaarasta sekä mahdollisesta palautusmenettelystä kuluttajille.

 

Jos kuluttaja epäilee tavaraa tai palvelua vaaralliseksi, hänen kannattaa

  • lopettaa tuotteen tai palvelun käyttö heti. Tuote pitää poistaa myös muiden mahdollisten käyttäjien ulottuvilta.
  • ilmoittaa mahdollisesta vaarasta myyjälle/palveluntarjoajalle, jotta tämä voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.
  • ilmoittaa asiasta kunnan terveysvalvontaan.
Takaisin
21.12.2011

Sivun alkuun

 

 

 

Yhteystiedot:

 

Terveystarkastajat, Raision kaupunki
Tekninen keskus, Ympäristön- ja rakennusvalvontapalvelut 
Nallinkatu 2
21200 Raisio

+358 2 434 3111

 

Terveysvalvonta

(tarkemmat yhteystiedot)

 

Lisää tietoa Raision kaupungin sivuilta

 

 

© Naantalin kaupunki

NAANTALIN KAUPUNKI

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

Laskutusosoitteet