Liikenne- ja kunnallistekninen suunnittelu
Naantalissa liikenne- ja kunnallisteknisestä suunnittelusta vastaa yhdyskuntatekniikan osasto.
Käytännössä osasto suunnittelee kadut ja muut liikenneväylät sekä kunnallistekniikan (vesi, viemäröinti, kuivatukset). Suunnitelmia tehdään sekä omana työnä että ostamalla suunnittelupalveluja konsulteilta.
Yhdyskuntatekniikan osasto vastaa lisäksi liikenteen ohjauksen suunnittelusta (esim. liikennemerkit) sekä liikenneturvallisuudesta ja esteettömyydestä katualueilla.
Katusuunnitelmat
Katu suunnitellaan voimassaolevan asemakaavan mukaisesti. Suunnitteluvaiheessa pyritään olemaan vuorovaikutuksessa kadun tulevien käyttäjien, kuntalaisten kanssa.
Katusuunnitelman sisällöstä on määrätty Maankäyttö- ja rakennusasetuksessa (9 luku 41 §) ja Maankäyttö- ja rakennuslaissa (12 luku 85 §).
Katusuunnitelmat pidetään julkisesti nähtävillä 14 vuorokauden ajan (MRA 43 §), jonka aikana on muistutukset tehtävä. Kuulutus katusuunnitelman nähtäville asettamisesta on paikallislehdessä, kaupungin ilmoitustaululla, sekä kaupungin internetsivuilla. Lisäksi kirjallinen kuulutus lähetetään suunnittelualueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille.
Katusuunnitelmat pidetään julkisesti nähtävillä kaupungintalon 4 kerroksessa osoitteessa Käsityöläiskatu 2, 21100, Naantali. Nähtävilläolon jälkeen suunnitelmat arkistoidaan.
UUSIMPIA SUUNNITELMIA LÖYTYY MYÖS NÄHTÄVILLÄOLON PÄÄTYTTYÄ SIVULTA:
Ajankohtaisia katusuunnitelmia >>
TUTUSTU MYÖS:
Katusuunnitelmien ABC eli mitä katusuunnitelma sisältää >>
Liikenneympäristön kehittäminen ja liikenneturvallisuus
Liikennettä kehitetään toimivaksi kaikille käyttäjille. Kehittämissuunnitelmilla pyritään parantamaan liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta.
Yhdyskuntatekninen osasto saa kuntalaisilta toimenpidealoitteita, joissa toivotaan liikenneturvallisuutta parantavia toimenpiteitä, kuten nopeusrajoitusten alentamista, hidasteen tai suojatien rakentamista. Kaikki aloiteet kirjataan jatkosuunnnittelua varten.
Liikenneturvallisuus ei ole vain teknisiä toimenpiteitä, vaan myös valistusta ja tiedottamista sekä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa.
Ajankohtaisia kehittämishankkeita >>
Kuulutuksia:
Tiedotteita:
3.5.2013 - Emäntäkoulun liittymästä poistuu suojatie
12.4.2013 - Tuulensuunkadulle on asennettu nopeusnäyttötaulu
20.11.2012

Etusivulle