Koulukuljetukset lähikouluun
Kaupunki järjestää maksuttoman koulukuljetuksen peruskoulun oppilaille, joiden:
1. koulumatka on yli viisi kilometriä
Jos oppilas hakeutuu muuhun kuin kunnan hänelle osoittamaan lähikouluun, huoltaja vastaa oppilaan koulumatkoista aiheutuvista kustannuksista.
Kielirikasteisessa opetuksessa oleville oppilaille, joiden koulumatkan pituus ylittää viisi kilometriä, järjestetään koulukuljetus.
2. koulumatka on vaarallinen lapsen kuljettavaksi
Koulumatkan vaarallisuuden perusteella koulukuljetus järjestetään 1.-6 luokkien oppilaille ja esiopetuksessa oleville oppilaille, mikäli oppilaan koulumatkaan sisältyy osuus vaaralliseksi määritellytä koulumatkasta.
Vaarallisia koulumatkaosuuksia ovat:
- niiden haja-asutusalueella asuvien esiopetuksen ja 1.-3 luokkien oppilaiden koulumatkat, joiden koulumatkan pituus on yli 3 km ja joiden koulureitillä ei ole valaistusta tai kevyen liikenteen väylää.
- niiden esiopetuksen ja 1.-6 luokkien oppilaiden koulumatkat, jotka joutuvat ylittämään Rymättyläntien kohdassa, jossa ei ole alikulkua.
- esiopetuksen ja 1-luokkien oppilaiden Ukko-Pekan sillan ylitys.
- pimeänä aikana (marraskuu - maaliskuu, arvio) niiden haja-asutusalueella asuvien 4.-6 luokkien oppilaiden, joiden koulumatkalla ei ole valaistusta tai kevyen liikenteen väylää.
- Maskuntien ylittäminen alueella, jossa on 80 km/ t nopeusrajoitus, eikä ole merkittyä suojatietä.
- Voimatien alueella asuvien oppilaiden koulumatkat.
- Heinäistentien alueella asuvien oppilaiden koulumatkat osuudella, jolla ei ole kevyen liikenteen väylää.
- niiden esiopetuksen ja 1.-6 luokkien oppilaiden koulumatkat, jotka joutuvat koulumatkallaan kulkemaan Rööläntien ja Luotojentien suuntaisesti.
- niiden esi- ja perusopetuksessa olevien oppilaiden koulumatkat, jotka joutuvat käyttämään Velkuantietä.
- esiopetuksessa oleville oppilaille koulumatka on vaarallinen myös, mikäli oppilaan koulumatkallaan kulkemalla yleisellä tiellä ei ole valaistusta tai kevyen liikenteen väylää. Esiopetuksen alkamis- ja päättymisajat tulee pyrkiä sovittamaan siten, että koulumatkoihin voidaan käyttää palvelubussia.
3. koulumatkan katsotaan muodostuvan liian vaikeaksi tai rasittavaksi oppilaan ikä tai muut olosuhteet huomioon ottaen
Oikeus koulukuljetukseen perustuu tällöin lääkärin tai koulupsykologin lausuntoon taikka muuhun luotettavaan lausuntoon.
Oppilaan koulumatkoihin voi kaikissa yllä mainituissa tapauksissa sisältyä odotusaikoja. Mikäli oppilaalla ei ole oikeutta koulukuljetukseen, hän voi käyttää koulumatkoillaan kaupungin avointa joukkoliikennettä. Tällöin oppilaan huoltajat vastaavat kustannuksista.
16.1.2013

Etusivulle