Järjestyssäännöt

Merimaskun koulun säännöt:

 

 

YLEISET KÄYTTÄYTYMISOHJEET     

                             

  1. Muistan tervehtiä kaikkia ystävällisesti niin koulussa kuin sen ulkopuolella

        ja olen muutenkin kohtelias.

  1. Saavun kouluun ajoissa sään mukaisesti pukeutuneena. En vie reppua etukäteen luokkaan.
  2. Kellon soitua kävelen rauhallisesti sisään. Liikun käytävilläkin kävellen.
  3. Jätän kotiin karkit, purkat, tarpeettomat tavarat ja ylimääräiset rahat.
  4. Kännykkä saa olla mukanani, mutta pidän sen suljettuna laukussa tai kännykkä-

        parkissa koulupäivän aikana.  Voin käyttää sitä  koulualueella vain luvalla.

  1. Koulu ei vastaa kännyköistä eikä tavaroista, joita kouluun ei saa tuoda.
  2. Käsittelen koulun, omaa ja muiden oppilaiden omaisuutta huolellisesti. Korvaan aiheuttamani vahingon.
  3. Toimin koulun tiloissa asiallisesti. En kiusaa, enkä nimittele ketään. En kiroile tai puhu sopimattomia.
  4. Ruokailussa noudatan hyviä ruokailutapoja:

        jonotan rauhallisesti, maistan kaikkia ruokia ja puhun hillitysti vain vierustoverini   

        kanssa.

10.   Olen opiskelussani huolellinen ja pyydän puheenvuoron viittaamalla.

 

 

VÄLITUNTIOHJEET

 

1.   Välituntialue on piha-alue.

2.   Käyn wc:ssä välitunnille mennessäni ja sieltä tullessani.

3.   Välituntivälineet saa omasta luokasta, jonne luokka huolehtii ne takaisin.

4.   Käytän välitunnit virkistäytymiseen ja rentoutumiseen.

5.   Noudatan välituntivalvojien antamia ohjeita.

6.   Pelaan jalkapalloa vain kentällä, muita pallopelejä niille varatuilla paikoilla.

      Rapattuihin seiniin ei saa potkia palloja, vain heittää kevyellä pallolla.

      Superpalloja ei käytetä koulualueella lainkaan.

7.   Leikin vain turvallisia leikkejä. Muistan, että kiviä tai lumipalloja ei saa heitellä!

8.   En oleskele pyörien läheisyydessä, enkä koske pyöriin.

9.   Menen liikuntatiloihin vasta, kun kello on soinut sisälle. En vie reppua etukäteen   

      pukuhuoneeseen.Käyn suihkussa sisäliikuntatunnin jälkeen ja myös ulkoliikunnan 

      jälkeen, jos tunti on keskellä koulupäivää.

 

 

 KOULUMATKAOHJEET

 

1.  Koulupäiväni alkaa, kun suljen kotioven ja päättyy, kun sen taas avaan.Noudatan tuona

     aikana koulussa saamiani ohjeita.

2.  Pyöräillessäni 

     a)  käytän pyöräilykypärää ja ajan jonossa, b) noudatan liikennesääntöjä,

     c) käytän koulun pikkuporttia kouluun tullessani ja kotiin lähtiessäni,

     d) talutan pyörän suojatien yli ja koulun piha-alueella.

3.  Bussia tai taksia käyttäessäni

     a) en leiki pysäkillä, b) menen autoon jonossa, c) tervehdin ja kiitän kyydistä,

     d) käyttäydyn asiallisesti,  e) odotan, että auto on lähtenyt, ennen kuin ylitän tien.

           

Näiden ohjeiden tarkoituksena on parantaa meidän kaikkien

turvallisuutta, viihtyvyyttä ja työrauhaa.   

13.9.2013

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Järjestyssäännöt".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.