No drone zone- kartta naantalin sivuilla?

Löytyykö Naantalin sivuilta No drone zone- karttaa? Pyhäinpäivän illan hautausmaalla kävijöitä häiritsi suht. pitkään suriseva lennokki. Kerroin lennättäjälle ilman kiihtymystä, että melu häiritsee ja kerroin, että ihmiset haluaisivat kulkea ja hiljentyä muistelemaan omaisiaan rauhassa. Vastaus oli: "tämä kestää noin minuutin" ja lennättely jatkui. En tiedä, enkä saanut selville, onko hautausmaa No drone-aluetta. Jos ei ole, sen olisi syytä olla. Jos hautausmaa on kieltoaluetta, voisi kyltin asettaa näkyville hautausmaan lähelle. Toivon myös karttaa kieltoalueista Naantalin nettisivuille. Jos olette kirjoittaneet artikkelin sivuille asiasta, sen voisi myös uusia, sillä lennokkiharrastus on levinnyt. En löytänyt tietoa erinäisten soveltuvien otsikoiden alta, enkä hakusanoilla "No drone zone" tai "Lennokit". Kiitos, jos korjaatte asian!
Ystävällisin terveisin Kukkahattutäti

Tiina Pollari-Eroma 4.11.2017

Vastaus

Kiitos palautteesta.


Ohessa linkki tiedotteeseen, jossa on kerrottu lentokieltoalueesta. Hautausmaa ei sisälly lentokieltoalueeseen. Lentokieltoalueessa on kaupungin vastuulla ollut alueen merkintä poliisin ohjeiden mukaan. Harkitsemme tiedotteen linkittämistä kaupungin helpommin löydettävään paikkaan.

  

http://www.naantali.fi/tiedotteet/ymparistovirasto/liikenne/fi_FI/nodronezone/


Terveisin,


Mika Hirvi
Yhdyskuntatekniikan päällikkö
Naantalin kaupunki


Vastattu 7.11.2017
7.11.2017


NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "No drone zone- kartta naantalin sivuilla?".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.