Ruuhitien jätepiste

Miksi Lidl'n lähellä Ruuhitiellä sijaitsevassa jätepisteessä ei ole pahvin keräysastiaa? Miksi siellä ei ole myös vaatekeräystä?
Olisi järkevää, että yhdessä pisteessä olisi mahdollisimman monen jätejakeen keräysastioita.
jätefriikki 19.5.2014

Vastaus

Kiitos kysymyksestänne,

 

Lidl´n ja Ruuhitien läheisyydessä TSJ ylläpitää kierrätyspistettä osoitteessa Tapinreikä.

Alue on niin pieni ettei siihen ole tyhjennyksen toimivuuden vuoksi mahdollista asentaa enemmän jäteastioita kuin mitä pisteessä tällä hetkellä on.

TSJ:n ylläpitämistä jätepisteistä noin viidenneksessä kerätään lasin ja pienmetallin lisäksi myös kartonkia. Olette oikeassa siinä että parasta olisi, mikäli kaikkia mahdollisia jakeita voitaisiin vastaanottaa kaikissa kierrätyspisteissä, tämä ei kuitenkaan resurssien puitteissa aina ole mahdollista. Kartonki on lisäksi hankalasti kerättävä jätejae. Astiat täyttyvät erittäin nopeasti koska kaikkia kartonkipakkauksia ei aina muisteta puristaa pieneksi ja astioihin jää paljon "tyhjää".

Vaatteita ei kerätä TSJ:n -alueen kierrätyspisteissä  vaan ainoastaan lajitteluasemilla ja jätekeskuksissa.

 

Otamme kiitollisina vastaan palautetta kentältä toimintamme kehittämiseksi. Kyseisen pisteen astiamäärää ei kuitenkaan voida tilanpuutteen vuoksi lisätä.

 

Yst terv Cati Huhta

asukaspalvelupäällikkö

Turun Seudun Jätehuolto Oy (TSJ)

puhelin suora: 020 728 2117

keskus: 020 728 2100

fax: 020 728 2109

Vastattu 23.5.2014
23.5.2014

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Ruuhitien jätepiste".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.