Naantali etusivu

Siirry sivun sisältöön

Saavutettavuus ja pikavalintanäppäimet

Nuorten palvelut

Nuorten avohuollon ohjaus on sosiaalitoimen palvelumuoto alle 25-vuotiaille naantalilaisille nuorille. Tavoitteena on tukea nuorten hyvinvointia ja ennaltaehkäistä syrjäytymistä.

Avohuollon ohjaaja työskentelee perhepalveluissa osallistuen lastensuojelutyöhön sekä lisäksi asikuissosiaalityössä erityistä tukea tarvitsevien nuorten kohdalla.

 

Asiakkaaksi ohjautuminen tapahtuu ottamalla yhteyttä sosiaalityöntekijään tai suoraan avohuollon ohjaajaan, joka sitten arvioi asiakkuuden yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa.

 

Nuoren tilanteen kartoittamisen jälkeen nuorelle voidaan tarjota yksilöllistä ohjausta ja tukea elämänhallinnan eri osa-alueilla. Tuen tarve voi liittyä mm. koulunkäyntiin, opiskelupaikan hakuun, työelämäsuunnitelmien selkiyttämiseen, päihdeasioihin tai perhetilanteeseen.

 

Avohuollon ohjaajien työtilat sijaitsevat osoitteessa Tuulensuunkatu 8, 21100 Naantali (Pointin tiloissa). Nuoren kanssa voidaan järjestää tapaaminen myös koululle tai kaupungin nuorisotiloihin.

 

Tarvittaessa avohuollon ohjaaja voi lähteä nuoren tueksi asiointikäynneille virastoihin tai terveydenhuoltoon.

 

Työskentely ja sen kesto riippuu nuoren kokonaistilanteesta. Nuori tai hänen huoltajansa voi ottaa yhteyttä kysyäkseen neuvoja myös puhelimitse, aina ei ole tarpeen sopia tapaamisia. Avohuollon ohjaajalla on tietoa lähialueen nuorten palveluista.

 

Takaisin
3.10.2012

Sivun alkuun

 

 

 

 

 

 

 

Avohuollon ohjaaja
Peltopihko Irina
Gsm: +358 44 7334 511
Avohuollon ohjaaja
Tanskanen Jonna
Gsm: +358 44 733 4626
   

 

 

 

 

© Naantalin kaupunki

NAANTALIN KAUPUNKI

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

Laskutusosoitteet