Tiedote 30.11.2018

Sadunomainen joulu Naantalin museossa

Museonjoulu_lev85.jpg

Naantalin museon joulun aika alkaa perinteisesti ensimmäisestä adventtiviikonlopusta - niin tänäkin vuonna. Museon joulunajan näyttely on avoinna viikonloppuisin ennen joulua ja joulun välipäivinä. Lisäksi sitä esitellään tilauksesta muinakin päivinä. Sunnuntaina 9.12. kun museon viereisessä Itsenäisyyden puistossa vietetään Lasten joulua, on museoon vapaa pääsy.


Sadunomainen joulu - Den sagolika julen


Näyttelyyn on rakennettu jouluaiheisia tilanteita satukirjojen kuvista. Kävijä pääsee siis sukeltamaan satujen jouluihin eri huoneissa.


Tapaamme saunatonttu Nipen, tutun hahmon Mauri Kunnaksen Suomalaisesta tonttukirjasta. Saunominen on aikoinaan ollut joulunvieton aloitus, saunomalla siirryttiin arjesta juhlaan. Viimeiset löylyt jätettiin tontulle. Saunatonttu Nippe nukahtaa saaviin ja melkein käy niin, että hän ei enää ole nimensä mukaisesti Nokinokka. Onneksi nenä ei kastu paljussa ja on edelleen musta.


Tuvassa on meneillään joululeikki. Lattialle levitettyjen olkien keskellä yritetään saada kumoon olkiukkoa, suutaria. Leikkijöitä on kaksi, joista toinen on sohija ja toinen varjelija. Sohija yrittää kaataa olkiukon, kun varjelija puolestaan estelee tätä. Leikkiä seuraavia lapsia huvittaa moinen.


Kotitonttu on saapunut sisään ja tarkkailee lastenhuoneessa pienokaisten unta. Halki sukujen vaihtuvain, seuras hän ihmeellistä, näkyä pienten nukkujain - mistä he saapuivat, mistä? Kotitonttu jatkaa matkaansa. Verkkaan laskee jo kiekko kuun, lunta täynnä on oksat puun, kattojen päällä on lunta, tonttu ei vaan saa unta.  


Mutta mitä tapahtuukaan Hiilolan salissa?




Joulun ajaksi museokauppa Säsonki on muuttanut Hiilolan taloon. Vaikkei näyttelyyn ehdikään tutustua, voi Hiilolan taloon siis poiketa joululahjaostoksille.


Näyttely ja museokauppa Säsonki ovat avoinna 1.12.-16.12. lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-15 sekä 26.-30.12. päivittäin klo 11-15.


Pääsymaksu on 5 / 4 / 3 euroa ja Museokortilla sekä Naantalin seniorikortilla pääsee myös sisään.


Lasten joulu -tapahtuman yhteydessä 9.12. museoon on vapaa pääsy klo 11-15.


Naantalin museo, p. 02 435 2727

Hiilola, Katinhäntä 1, p. aukioloaikoina 02 434 5324


www.naantali.fi/museo

www.facebook.com/naantalinmuseo

www.instagram.com/naantalinmuseo







29.11.2018


NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Naantalin museon joulu".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.