Tiedote 16.5.2017

Naantalin museon kesä 2017

Kuva: Anne Sjöström

Naantalin museon tämän vuotiseen kesään kuuluu perinteiseen tapaan uusi kesänäyttely ja tapahtumat. Mobiiliopastukset vievät käyttäjät keskustan muistomerkkien ja -laattojen äärelle sekä tutustuttavat Hiilolan pihapiiriin. Elokuussa käynnistyy mahdollisuus omatoimiseen leikki- ja pelikierrokseen vanhassakaupungissa.


Kesänäyttely ”Savikylpyjä, elintarvikepulaa ja polkupyöräpatrulleja – Elämää Naantalissa vuonna 1917”


Museon kesänäyttelyssä luodaan katsaus Naantaliin vuonna 1917 erilaisten kuvitteellisten ja todellisten hahmojen kautta. Köyhän äidin ja varakkaan kylpyvieraan elämä näyttäytyivät erilaisina. Kaupungissa oli tuolloin alle tuhat asukasta. Ajat olivat levottomat ja ensimmäisen maailmansodan katkaistua normaalin kauppavaihdon Suomeen, oli elintarvikkeista ja polttopuista pulaa. Maaseudulla, kuten Naantalin maalaiskunnassa sekä Naantalin tapaisissa pienissä kaupungeissa, omavaraistalous helpotti tilannetta, sillä lähes jokaisella oli edes pieni kasvimaa.


Toisaalta kylpylään ja kaupunkiin saapui kesällä matkailijoita lähes entisen verran, joukossa runsaasti venäläisiä. Koska kylpy- ja kesävieraat toivat elannon suurelle osalle naantalilaisia sekä työpaikkoina että huoneiden vuokrauksen kautta, koettiin kaupungissa tärkeäksi turvata matkailijoiden tulo varaamalla heille elintarvikkeita ja polttopuita. Kylpyvieraille Naantalissa olo oli aiempaa kalliimpaa, sillä yleinen hintataso oli muutamassa vuodessa kymmenkertaistunut.


Usko tulevaan oli vahva. Kaupungissa hahmoteltiin samanaikaisesti ylilääkäri von Alfthanin suunnitelman perusteella modernia sanatoriota ja rakennettiin merikylpylää. Tupavuoreen valmistui merikylpylä uimarantoineen, paviljonkeineen ja ravintoloineen, mutta sanatoriosuunnitelma hautautui vapaherra Alfthanin kuoleman myötä vuonna 1919.

Näyttelyn teemaan liittyy myös verkkonäyttely www.varsinaissuomi1917.fi, joka avattiin vuoden alussa ja on toteutettu yhteistyössä muiden varsinaissuomalaisten paikallismuseoiden kanssa.


Hiilolan pihassa koululaisten kasvimaa


Museo on yhteistyössä naapurikoulunsa, Kuparivuoren koulun kanssa aloittanut yhteisen viljelyhankkeen. Tarkoituksena on käytännön kautta kertoa koululaisille kotitarveviljelystä entisaikaan, mutta myös iloisen tekemisen kautta kasvattaa myönteistä museosuhdetta lapsille.


Kuparivuoren koulusta mukaan valikoitui ennestään aktiivinen museoluokka. Luokassa on etukäteen puhuttu viljelystä ja laitettu salvian ja rakuunan siemeniä kasvamaan omiin purkkeihin. Nämä yrtit siirretään ilmojen lämmetessä myös kasvimaalle. Oppilaat ovat myös tehneet kouluvaari Jaakon kanssa puutikut, joista selviää viljeltävät kasvit. Alkukevään vanhempainillassa jokainen perhe lupautui ottamaan itselleen kesän ajaksi vastuuviikon, jolloin oppilaan kanssa käydään kastelemassa maata ja kitkemässä rikkaruohoja.
Syksyllä on tarkoitus valmistaa sadosta herkkuateria yhdessä koululaisten kanssa.

   
Kasvimaa on tietysti myös museokävijöiden nähtävillä koko kesän ja täydentää Naantalin museon Hiilolan talon puutarhaa. Naantalin vanhankaupungin pihat olivat vielä 1900-luvun alkupuolella hyötykäytössä; niissä saatettiin pitää eläimiä ja kasvimaista saatiin aineksia ruokapöytään.


Elokuussa leikki- ja pelikierros vanhassakaupungissa


Kun vanhempien kesälomat loppuvat ja koulu ei vielä ole alkanut, voivat lapset ottaa mukaansa tutun aikuisen ja lähteä vanhanajan leikkikierrokselle Naantalin vanhaan kaupunkiin.


Kierroksen ajatuksena on antaa yhteistä tekemistä eri sukupolville. Lapset hallitsevat nykytekniikan ja aikuiset pääsevät jatkamaan leikki- ja peliperinteitä yhteisen ulkoilun lomassa.

 
Museon Hiilolasta saa mukaansa lähtökoodin ja lainaksi pelivälineet. Omatoimisen kierroksen aikana QR-koodilukija ohjaa pelaajat oikeille paikoille, joihin on ohjeistettu erilaisia perinteisiä leikkejä ja pelejä.
Kierros on maksuton ja käytettävissä 1.-31.8. museon aukioloaikoina ti-su klo 11–18.


Museossa tapahtuu


Kansainvälisenä museopäivänä 18.5. Naantalin museoon on vapaa pääsy.


Hiilolan puutarhassa vietetään 11.6. klo 12–14 perinteistä lasten museopäivää yhteistyössä Naantalin lasten musiikkijuhlien kanssa.


Naantali-päivänä 23.8. museoon on vapaa pääsy.


Sunnuntaina 27.8. vietetään Varsinais-Suomen museopäivää.


Museo on avoinna 16.5.–31.8.2016 ti-su klo 11–18.
Juhannusaattona museo on suljettu.

 

Yhteystiedot:

Naantalin museo
Mannerheiminkatu 21 ja Katinhäntä 1
p. 02 435 2727


www.naantali.fi/museo
www.facebook.com/naantalinmuseo

16.5.2017


NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Naantalin museon kesä 2017".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.