Suunnittele sinäkin oma Naantali-sukka!
Naantalin Aurinkoiset Sukkamatamit ry järjestää perinteisen sukkasuunnittelukilpailun, jonka teemana on tänä vuonna "Meren hengessä".
Jokainen sukkakilpailun osallistuja voi tehdä oman näkemyksensä teemasta. Mallin suhteen ei ole rajoituksia, mutta neulottu sukka pitää olla jalkaan sopiva. Sukan koristelun voi jokainen tehdä haluamallaan tekniikalla. Kilpailu on avoin kaikille naantalilaisille.
Naantalin Museon Humppi Mannerheiminkadulla vastaanottaa kilpailusukkia Unikeonpäivään, 27.7.2010 asti. Sukat voi toimittaa vielä Unikeonpäivänäkin Käsityöläisten alueella sijaitsevaan Naantalin Aurinkoiset Sukkamatamit ry:n myyntipisteeseen. Sukkakilpailun tuomaristona toimii naantalilainen arvovaltainen raati.
Kilpailun tulokset julkistetaan Naantalin Aurinkoiset Sukkamatamit ry:n järjestämänä Sukkapäivänä lauantaina 7.8.2010 klo 14.00. Maineen ja kunnian lisäksi kolme sopivimman ja laadukkaimman sukkaparin suunnittelijaa saa myös palkinnon. Jos haluat kilpailusukkasi palautettavan itsellesi, laitathan sukkiesi mukaan myös palautuskirjekuoren, jossa on osoite ja tarvittava määrä postimerkkejä. Lunastamattomat sukat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.
Käy tutustumassa sukkakilpailuun myös www.naantaliin.fi -sivuilla.
Lisätietoja: Tarja Kurki, puh. 050 3030 976
8.3.2010


Etusivulle