Tiedote 20.9.2017

Kahdeksasluokkalaiset Taidetestaajat lähtevät liikkeelle Velkualta

taidetestaajat_logo lev85.jpg

Ainutlaatuinen valtakunnallinen Taidetestaajat-hanke antaa kriitikon roolin lähes 200 000 nuorelle. Naantalin kahdeksasluokkalaiset lähtevät liikkeelle 3.10. alkaen.


Taidetestaajat-hanke vie kolmen lukuvuoden ajan kaikki Suomen 8.-luokkalaiset taidevierailuille. Kaikki taidetestaajat tekevät yhden vierailun lähialueen ja yhden pääkaupunkiseudun taidelaitokseen. Taidetestaajissa on ensimmäisenä lukuvuonna mukana yli 99 prosenttia Suomen 8.-luokkalaisista. Hankkeen idea on voittaa kaikki osallistumisen esteet, jotta nuoret voivat kokea taidetta esimerkiksi liikuntarajoitteista, äidinkielestä tai asuinpaikasta riippumatta.


Velkuan kasiluokkalaiset aloittavat vierailemalla Aleksanterin teatterissa Helsingissä


Kaikki Naantalin yläkoulut ovat mukana Taidetestaajat-hankkeessa. Vierailut aloittaa Velkuan koulu 3.10. Koulun kuusi 8.-luokkalaista matkustaa opettajansa kanssa Helsinkiin Aleksanterin teatteriin Red Nose Companyn Punainen viiva -esitykseen.


Vierailujen jälkeen 8.-luokkalaiset arvioivat kokemuksensa nettiselaimessa toimivalla sovelluksella. Nuorten taidekriitikoiden mielipiteitä pääsee seuraamaan koko Suomi. Ensimmäiset arviot paljastetaan osoitteessa www.taidetestaajat.fi lokakuussa ja jatkossa arviot tulevat sivustolle sitä mukaa kun taidevierailuja tehdään.


Tietoa Taidetestaajista:
• Budjetti 15–20 miljoonaa euroa.
• Kolmen lukuvuoden aikana noin 200 000 taidetestaajaa. Ensimmäisenä lukuvuonna 2017–2018 yli 64 000 taidetestaajaa, joista oppilaita lähes 59 000.
• Ensimmäisenä lukuvuonna noin 130 000 vierailua, joista syyskuun aikana noin 10 000.
• Yli 3300 luokkaa noin 780 yläkoulusta ilmoittautunut mukaan.


Taidetestaajat-hankkeen rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden. Hankkeen toteuttaa Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto.


Lisätietoja:
Anni Niemensivu,
Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan aluekoordinaattori
Taidetestaajat-hanke
040 4876502
varsinais-suomi@taidetestaajat.fi


20.9.2017

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Taidetestaajat lähtevät liikkeelle Velkualta".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.