Tiedote 10.5.2017

Yksityistieavustukset



Avustukset Naantalin kaupungin alueella olevien yksityisteiden peruskunnossapitoon varatuista määrärahoista ovat haettavissa 31.8.2017 mennessä.


Avustusehtoja on tarkennettu siten, että kaikkien avustusta hakevien yksityistiekuntien tulee toimittaa hakemuksen liitteenä kopio edellisen vuoden tilinpäätöksestä ja pöytäkirjanote kokouksesta, jossa em. tilinpäätös on vahvistettu. Lisäksi hakemukseen tulee liittää tieosakasluettelo ja tieyksikköluettelo yhteystietoineen.


Tiekunta, jonka yksityistietä kunnan järjestämä palveluliikenne tai koulukuljetukset käyttävät, ei avustusta saadessaan voi periä kunnalta käyttömaksua kunnan järjestämästä liikenteestä (Tekninen lautakunta 22.5.2013).


Kunnossapidon avustusanomuskaavakkeita on saatavana kaupungin kotisivuilta ja kaikista kaupungin palvelupisteistä niiden aukioloaikoina. Avustus myönnetään vuoden 2016 tilinpäätöksessä todennettujen kustannusten perusteella.


Anomukset liitteineen on palautettava tekniselle lautakunnalle osoitettuna os. PL 43, 21101 Naantali. Lisätietoja antaa katumestari Pasi Vänni, puh. 050 339 0523 ja avustushakemuksen liiteaineistojen osalta talouspäällikkö Pirjo Kankaristo puh. 044 733 4631.


Tekninen lautakunta

16.5.2017

NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Yksityistieavustukset".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.