Tiedote 30.7.2018

Juomavesi on keitettävä Naantalin ja Raision alueella


Kaikki hanasta tuleva juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi Naantalissa ja Raisiossa on keitettävä 5–10 minuuttia. Keittokehotus ei koske Velkuan ja Livonsaaren aluetta. Pesuvetenä vettä voi käyttää normaalisti. Veden keittokehotuksen on antanut Raision kaupungin ympäristöterveydenhuolto. Myös vedenkäyttö on rajoitettava minimiin.


Veden keittokehotus on annettu varotoimenpiteenä ja se on voimassa toistaiseksi. Keittokehotus liittyy laajaan vedenjakeluhäiriöön, joka on alkanut maanantaina 30. heinäkuuta. Häiriö johtuu putkirikosta uuden runkojohdon liitostyömaalla Raisiossa.


Koko kaupunkia koskeva vedenjakeluhäiriö on sekä Naantalissa että Raisiossa. Monin paikoin vesi on poikki ja joissain kaupunginosissa veden paine on laskenut. Paineettomilla alueilla putkiin on voinut päästä likaantunutta vettä. 


Vikaa korjataan edelleen. Häiriön kestoa ei vielä tiedetä.


Huom! Veden keittokehotus ei koske Velkuan ja Livonsaaren aluetta.


Turun Seudun Vesi Oy on avannut Turusta on kaksi korvaavaa putkilinjaa Raisioon ja Naantaliin, mutta niiden kautta ei saada suurta määrää vettä toimitettua. Vedenkäyttö on rajoitettava minimiin.

Talousveden käyttöohjeet keittokehotuksen aikana

  • Keitä kaikki juotavaksi tai ruuanlaittoon tarkoitettu vesi. Riittävä veden keittoaika on 5–10 min. Mikäli vesi kiehuu ja tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, sitä ei tarvitse erikseen keittää.
  • Kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.
  • Huuhtele vihannekset ja salaatit keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä.
  • Muista keittää myös mehun laimentamiseen ja jääkuutioiden tekemiseen käytettävä vesi.
  • Talousvesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja ei saa käyttää.
  • Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamisen, peseytymiseen ja WC:n huuhteluun voit käyttää hanavettä aivan normaalisti. Huolehdi siitä, että pestyt astiat ja esimerkiksi leikkuualustat kuivuvat kunnolla ennen käyttöä.


Katso myös: Tiedote väliaikaisista vedenjakelupisteistä Naantalissa


Lisätiedot vedenjakelusta:

  • Raision Vesi Oy:n yhdyskuntainsinööri Marika Nurmikko, p. 040 641 2988


Lisätiedot keittokehotuksesta:

  • Raision kaupungineläinlääkäri Anu Murro, p. 050 414 1197


Uutisointia aiheesta muualla:





3.8.2018


NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Juomavesi on keitettävä Naantalin ja Raision alueella!".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.