Naantali etusivu

Siirry sivun sisältöön

Saavutettavuus ja pikavalintanäppäimet

Elämää ja toimintaa saaristossa

Saaristossa ja maaseudulla on totuttu toimimaan yhdessä yhteisön hyväksi. Nykyisin toiminta yhdistysten ja säätiöiden kautta on tehokkainta.

 

Erilaisiin toimintoihin on mahdollisuus saada tukea mm. kaupungin, toimintaryhmän tai TE-keskuksen kautta. Hyvästä toiminta- ajatuksesta tai hankkeesta on hyvä kirjoittaa oleelliset asiat paperille, ja etsiä sen jälkeen sopiva rahoittaja.

 

Rahoitusta myönnetään rekisteröityneille yhdistyksille ja yrityksille. Usein kylissä on monia yhdistyksiä, joissa toimivat samat ihmiset. Voimavaroja keskittämällä yhdistysten toimintaedellytykset paranevat niin talouden kuin aktiivisten jäsenten ajankäytön kannalta.

 

Kulttuuritoimi on koonnut tietopankin alueella toimivista yhdistyksistä.

 

Kaupungin myöntämistä avustuksista on tietoa tämän sivun alavalikoissa avustukset ja avustusohjesääntö.

 

Oikeanpuoleisessa palstassa on linkit toimintaryhmien kotisivuille.

 

 

Kaupungin ensimmäinen saaristo-ohjelma on valmistunut

Saaristo-ohjelma antaa suuntaa saariston kehittämiseen

 

Naantalin kaupunginvaltuusto hyväksyi 3.5.2010 kaupungin historian ensimmäisen saaristo-ohjelman. Sen tarkoituksena on luoda yhteinen näkemys saaristoalueiden kehittämiseksi elinvoimaiseksi osaksi Naantalin kaupunkia.

 

Ohjelmatyö aloitettiin keväällä 2009. Saaristolautakunta on vastannut ohjelman valmistelusta. Saariston asukkaat ja toimijat ovat olleet mukana ohjelmatyössä osallistumalla aluetilaisuuksiin ja antamalla ohjelmasta lausuntoja.

 

Saaristo-ohjelman tavoitteita toteutetaan poikkihallinnollisesti osana kaupungin normaalia toimintaa. Tavoitteet sovitetaan vuosittain eri toimialojen vuosisuunnitelmiin ja budjettiin

 

Ajankohtaista 

 

Maantielauttojen ja yhteysalusten etuajo-oikeutta koskeva ohjeluonnos

 

Varsinais-Suomen elinkeino-liikenne- ja ympäristökeskus on pyytänyt saaristolautakunnalta lausuntoa maantielauttojen ja yhteysaluksien etuajo-oikeutta koskevaan ohjeistukseen. Saaraistolautakunta keskusteli asiasta 16.3.2010 pidetyssä kokouksessa, ja valtuutti lautakunnan puheenjohtajan ja sihteerin yhdessä laatimaan lausunnon asiasta. Lausunto on luettavissa oikeanpuoleisessa palstassa olevasta liitteestä.

 

 

Kyläsuunnitelma

Ruotsalaisen saaren kyläsuunnitelma on juuri valmistunut SteppingStones- hankkeen voimin. Hankkeen hakijana on Finlands öar rf-Suomen saaret ry (FÖSS). Saaristolautakunta on tukenut toiminta-avustuksella FÖSSiä ja ollut mukana hankkeessa Naantalin saaristossa.

 

 

 

  

 

 

Takaisin
21.5.2010

Sivun alkuun

 

 

Maisemaa 003.jpg 

 

 

Hyödyllisiä linkkejä:

 

Maaseutuverkosto

 

Ely-keskus

 

I samma båt- samassa veneessä

 

Varsin Hyvä ry

 

Suomen kylätoiminta ry

 

Maaseudun sivistysliitto

    

Tutustu tarkemmin saaristo-ohjelmaan:

 

 

 

 

 

 

  

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rinne-Kylänpää Tiina
Saaristoasiamies
Keskushallinto
Saaristoasiat
Puh: +358 2 434 5270
Gsm: +358 40 9000 866
Fax: +358 2 435 3060
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Kaupungintalo
 

 

 

© Naantalin kaupunki

NAANTALIN KAUPUNKI

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

Laskutusosoitteet