Energiansäästöohjeita
Energiansäästöllä tarkoitetaan sekä energiaa kuluttavien toimintojen vähentämistä että energiankäytön tehostamista. Säästön lisääminen tarkoitaa ennen kaikkea vähemmän energiaa kuluttavien järjestelmien ja laitteiden käyttämistä.
Energiansäästö on turhan energiankulutuksen karsimista. Viihtyvyydestä tai nykyaikaisen kodin mukavuuksista ei tarvitse tinkiä vaan säästöjä saadaan aikaan käyttötottumuksia muuttamalla. Yksinkertaisilta tuntuvilla pienillä teoilla jokainen perheenjäsen voi tuoda oman osuutensa kodin energiankulutuksen vähenemiseen.
Säästämisessä kannattaa lähteä liikkeelle tarpeettoman kulutuksen karsimisesta. Tarpeetonta kulutusta ovat esimerkiksi liian korkeat huonelämpötilat, väärät tuuletustottumukset, veden tuhlaava käyttö sekä valojen ja sähkölaitteiden päälle jättäminen tilasta poistuttaessa.
Lisätietoja energiasta kotitalouksissa ja sen käyttöä koskevista vinkeistä löytyy VALONIAN sivuilta. Linkki sivuille oikealla.
11.6.2009


Etusivulle