Tontit Naantalin saaristosta

Asuinaluetta Merimaskun kirkonkylän tuntumassa, oikealla kulkee Merimaskuntie ja edessä Kirkonsalmi.

Merimaskun tontit

Järvensuu ja Särkkä

Taattisten järven oikealla puolella näkyy paljon omakotitaloja sekä metsää.
Järvensuun ja Särkän tontit sijaitsevat Taattistenjärven tuntumassa, rauhallisella alueella. Kuva: Know Your Hoods

Järvensuu on rauhallinen pientaloalue Taattistenjärven tuntumassa Merimaskussa, noin 7 kilometrin päässä Naantalin keskustasta. Merimaskun päiväkotiin ja kouluun on matkaa noin kaksi kilometriä. Koulun yhteydessä toimii myös lähikirjasto ja terveysasema. Asuinalueella sijaitsee myös kotiseututalona toimiva kulttuurihistoriallinen Kollolan torppa, jossa toimii kesäisin viehättävä kesäkahvio.

Järvensuun alueella on vapaana viisi omakotitonttia. Lisäksi alueella on vapaana kolmeasuin-, liike- ja toimistotonttia. Näille neljälle tontille on mahdollista rakentaa sekä omakotitaloja että liiketiloja. Suuri Tärkkistentien tontti on mahdollista lohkoa myös kahdeksi erilliseksi tontiksi.

Mäntylänrinne

Tontilla kasvaa puita, takana näkyy keltainen omakotitalo.
Myös Mäntylänrinteen tontit on merkitty maastoon.

Mäntylänrinne on merellinen asuinalue kauniissa ympäristössä, Merimaskun kirkonkylällä. Tontteja on vapaana metsäisen mäen rinteillä ja aurinkoisella peltomaalla. Lähes kaikki tontit rajautuvat virkistysalueisiin. Aivan asuinalueen vieressä on Merimaskun kaunis 1700-luvulla rakennettu kirkko. Mäntylänrinteen alueelta on matkaa Naantalin keskustaan noin 10 kilometriä. Merimaskun päiväkoti ja koulu sekä lähikirjasto ja terveysasema sijaitsevat noin kilometrin päässä asuinalueesta.

"Asun Merimaskussa, enkä voisi kuvitellakaan kauniimpaa aluetta, jossa elää ja kasvattaa lapsiaan. Naantalissa on lintukotofiilistä, pienen kunnan idyllisyyttä. Jos arvostaa turvallista, kotoisaa tunnetta ja haluaa elää pienessä yhteisössä, Naantali on loistovalinta."
Ninni, Merimasku 

Lue lisää Merimaskusta asuinalueiden hakukone Know Your Hoodsin kirjoituksesta!

Rymättylän tontit

Heinäinen

Heinäisten asuinalue sijaitsee rauhallisella paikalla noin kilometrin päässä Rymättylän keskustan palveluista. Tontit ovat reilun kokoisia ja rajautuvat vähintään yhdeltä sivulta virkistysalueisiin. Heinäisten alueelle on rakennettu lasten leikkipuisto. Matkaa päiväkotiin on noin 7,5 kilometriä ja kouluun alle kilometri.

Rauhalanpuisto

Rymättylän keskustan tuntumassa sijaitsevasta kauniista saaristomaisesta alueesta on vapaana vielä yksi vehreä omakotitontti. Tontti sijaitsee kauniilla paikalla metsäisessä maastossa Kirkkojärven läheisyydessä. Matkaa Rymättylän keskustaan on vain noin 500 metriä. Koulu sijaitsee alle kilometrin päässä ja päiväkoti noin seitsemän kilometrin päässä.

"Naantali elinvoimainen, sopivan kokoinen pieni suuri kaupunki. Hyvien yhteyksien päässä. Hyvät palvelut ja Naantali välittää asiakkaistaan. Turvallisuus syntyy välittämisestä. Luonnonläheisyys ja meri antavat asukkaille ihanan ympäristön asua."
Kaisa, Rymättylä

Velkuan tontit

Teersalo

Teersalon Sauniemen vapaat tontit sijaitsevat upeissa saaristomaisemissa metsäisillä alueilla. Tontit ovat reilun kokoisia ja rakennusoikeutta on runsaasti. Teersalon palvelut ovat Sauniemen omakotialueelta vain noin 500 metrin päässä. Lähin koulu sijaitsee Palvan saarella, idyllisen lossimatkan päässä. Matkaa kouluun on 2,5 kilometriä. Lasten päivähoito järjestetään Palvelukeskus Kummelin yhteydessä aivan Sauniemen asuinalueen läheisyydessä.

Palva

Rauhalliselta Palvan saarelta on vapaana vielä yksi omakotitontti. Tontti sijaitsee Tuomolan asuinalueella kauniissa mäntymetsässä, lähellä rantaa ja venesatamaa. Palvan saarella sijaitsee Velkuan koulu, jolle on vapaalta tontilta noin kilometrin matka. Lasten päivähoito järjestetään Teersalossa Palvelukeskus Kummelin yhteydessä vajaan kolmen kilometrin päässä. Teersalosta on lossiyhteys Palvan saarelle. Tontti on liitettävissä kunnan käyttövesijohtoon, mutta jätevesijärjestelmän rakentamisesta ostaja huolehtii itse.

"Luonto kotiovella, meri, maisemat, metsä. Kalastus, marjastus, sienestys ja lenkkeily lähellä. Rauhallinen tieyhteys kaupunkiin, noin 25 minuuttia."
Seppo, Velkua

Omakotitaloja Soinisissa

Tonttisovellus

Sovelluksen välilehdiltä pääset tutustumaan eri alueisiin. Tontteja klikkaamalla saat lisätietoa tonteista.

lateral-image-left

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Asuminen
Maankäyttö, kaavoitus ja tontit
Rakentaminen