Aurinkotuulen yhtiömuotoiset tontit

Dronella kuvatussa maisemssa näkyy oikealla isompi tie sekä työmaata, jossa katuja rakennetaan metsän keskelle.

Aurinkotuulen alueelta on haettavissa kolme rivitalotonttia (AP) ja kaksi kerrostalotonttia (AK), joihin kuuluu autopaikoitustontin osa. Hakuaika on 1.10.–15.11.2021.

Aurinkotuulen uusi asuinalue sijaitsee keskeisellä paikalla kehittyvällä ja kasvavalla Luonnonmaan saarella, noin kahden kilometrin päässä Naantalin keskustasta. Luonnonläheiselle alueelle on valmistumassa vuonna 2023 Luonnonmaan perhetalo, johon tulee päiväkoti, alakoulu ja muita perheiden palveluita. Aurinkotuulen alueelle on tulossa myös päivittäistavarakauppa ja polttoaineenjakelupiste vuonna 2022. Kultaranta Resort golf-kenttineen ja palveluineen on reilun parin kilometrin päässä Aurinkotuulesta.

Aurinkotuulen logossa on oranssin pallon sisällä kaunokirjoitettu A ja vieressä ja teksti Aurinkotuuli, Naantali.

Aurikotuulen kunnallistekniikan on määrä valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä, ja tonteille rakentaminen voi alkaa vuoden 2022 alkupuolella.

Rivi- ja kerrostaloasumisen lisäksi Aurinkotuuleen on kaavoitettu omakotiasumista. Lisätietoa Aurinkotuulen omakotitonteista. Aurinkotuulen asuinrakentamisen tonttien luovutukset jaksottuvat vuosien 2021–2023 välille. Alueen vaiheittainen rakentaminen on tarkoitus valmistua vuoteen 2026 mennessä.

Aurinkotuulen rakennuksia havainnollistettuna. Heti Rymättyläntien varteen on valmistumassa kerrostaloja, sisempänä alueelle tulee omakoti- ja rivitaloja. Luonnonmaan perhetalo rakentuu lounaaseen, ja sen edustalle Rymättyläntien varteen huoltoasema ja kauppa.
Havainnekuva Aurinkotuulen alueesta. Sinisellä merkittynä ne rivi- ja kerrostalotontit, jotka ovat nyt haettavissa.

Rivitalotontit

AP-tontit 4-14-4 ja 5-1

Korttelin 4 tontit 1 ja 4 sekä korttelin 5 tontti 1 luovutetaan euromääräisen hintatarjouskilpailun perusteella. Tontit luovutetaan erillisinä tonttikokonaisuuksina siten, että yhdelle tarjoajalle luovutetaan vain yksi tontti.

Tarjousten jättöaika alkaa 1.10.2021 ja päättyy 15.11.2021 klo 15.00.

  • AP 4-1
    • Pinta-ala: 3 508 m²
    • Rakennusoikeus: 700 k-m²
    • Pohjahinta: 140 000 €
  • AP 4-4
    • Pinta-ala: 5 076 m²
    • Rakennusoikeus: 1 500 k-m²
    • Pohjahinta: 225 000 €
  • AP 5-1
    • Pinta-ala: 2 570 m²
    • Rakennusoikeus: 1 200 k-m²
    • Pohjahinta: 180 000 €
lateral-image-right
lateral-image-right

Rivitalotonttien esite (pdf)

Kilpailuohjelman liitteet:

Kerrostalotontit

AK-tontti 7-1

Korttelin 7 tontti 1 sekä tontin korttelille kuuluva autopaikoitustontin osa ½ (kortteli 6 tontti 2) luovutetaan hintatarjouskilpailun perusteella. Tarjousten jättöaika alkaa 1.10.2021 ja päättyy 15.11.2021 klo 15.00.

  • AK 7-1
    • Pinta-ala: 4 268 m²
    • Rakennusoikeus: 3 500 k-m²
    • Pohjahinta: 525 000 €
  • LP 6-2 (määräosa ½)
    • Pinta-ala: 556,5 m²
    • Rakennusoikeus: 125 k-m²
    • Pohjahinta: 5 055,50 €
lateral-image-right
lateral-image-left

Kilpailuohjelman liitteet:

AK-tontti 7-2

Korttelin 7 tontti 2 sekä tontin korttelille kuuluva autopaikoitustontin osa ½ (kortteli 8 tontti 2) luovutetaan laatukilpailuun perusteella. Ostohinta on kiinteä. Kohde luovutetaan valtion tuella toteutettavaan asuntotuotantoon.

Hakuaika alkaa 1.10.2021 ja päättyy 15.11.2021 klo 15.00.

  • AK 7-2
    • Pinta-ala: 5 497 m²
    • Rakennusoikeus: 3 500 k-m²
    • Pohjahinta: 483 000 €
  • LP 8-2 (määräosa ½)
    • Pinta-ala: 525,5 m²
    • Rakennusoikeus: 125 k-m²
    • Pohjahinta: 4 819,50 €
lateral-image-right
lateral-image-left

Kilpailuohjelman liitteet:

Aurinkotuulen rakennuksia havainnollistettuna. Heti Rymättyläntien varteen on valmistumassa kerrostaloja, sisempänä alueelle tulee omakoti- ja rivitaloja. Luonnonmaan perhetalo rakentuu lounaaseen, ja sen edustalle Rymättyläntien varteen huoltoasema ja kauppa.
Havainnekuva Aurinkotuulen alueesta.

Lisätietoa

Kilpailijoilla on oikeus pyytää kilpailuohjelmaa koskevia selvityksiä ja lisätietoja. Kysymykset toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen: tontit@naantali.fi

Lisäkysymykset tulee jättää viimeistään 15.10.2021 klo 12.00. Kysymykset ja vastaukset niihin julkaistaan näillä sivuilla viimeistään 22.10.2021 klo 15.00. Samalla voidaan kilpailuohjelmaa tarvittaessa täydentää.

Maankäyttöosaston palvelupiste
Aukioloajat
Arkisin kello 9–15. Palvelua annetaan toistaiseksi vain sähköpostitse ja puhelimitse.
Puhelinnumero
Sähköpostiosoite
Käyntiosoite

Käsityöläiskatu 2
21100 Naantali

Postiosoite

PL 43
21101 Naantali

Location coordinates
Rakennusvalvonnan asiakaspalvelu
Aukioloajat
Asiakaspalvelu avoinna arkisin klo 9.00-15.00, ainoastaan puhelimitse tai sähköpostilla.
HUOM! Rakennustarkastajan sekä tarkastusinsinöörien vastaanottoaika ilman ajanvarausta peruttu 31.12.2021 asti.
Puhelinajat tarkastajille toimivat normaalisti maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 9.00-11.00
Katselmusvaraukset sähköpostilla tai puhelimitse suoraan tarkastusinsinööreille.
Puhelinnumero
toimistosihteeri Leila Hiltunen
toimistosihteeri Ritva Nousiainen
rakennustarkastaja Markku Aro, puhelinaika ma ja ke klo 9.00-11.00
tarkastusinsinööri Jari Koskinen, puhelinaika ma ja ke klo 9.00-11.00
tarkastusinsinööri Tuomas Ellilä, puhelinaika ma ja ke klo 9.00-11.00
Sähköpostiosoite
Käyntiosoite

Käsityöläiskatu 2
21100 Naantali

Postiosoite

PL 43
21101 Naantali

Location coordinates

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Maankäyttö, kaavoitus ja tontit