Ilo kasvaa liikkuen

Ilo kasvaa liikkuen -logo, jossa on kaksi iloista lasta piirrohahmona

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelman päätavoitteena on alle seitsemänvuotiaiden arjen liikunnallistaminen varhaiskasvatuksessa. Arjen liikunnallistamiseksi on työstetty muun muassa erilaisia materiaaleja, koulutuksia, välinelainausta, fyysisen aktiivisuuden suosituksien toteuttamista, uuden vuodenaikakellon käyttöönottoa sekä koko varhaiskasvatuksen yhteisiä tapahtumia ja tempauksia.

Uutuutena vuonna 2019 käynnistettiin viikoittaset iltapäivällä olevat motoriikkakerhot. Motoriikkakerhot mahdollistavat 4–6-vuotiaiden fyysisen aktiivisuuden lisäämisen sekä motoristen taitojen kehittymisen. Motoriikkakerhoja ohjaavat 15–21-vuotiaat naantalilaiset nuoret, joille annetaan harrastetakuun mukaisia harrastusmahdollisuuksia ohjauksen parissa.

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelma käynnistyi Naantalissa syksyllä 2014 varhaiskasvatuksen liittyessä Valo ry:n hankkeeseen. Ohjelmaan koordinoidaan liikuntapalveluiden sekä varhaiskasvatuksen yhteistyönä. Toimintaa suunnittelee varhaiskasvatuksen ja liikunnan henkilöstöstä koostuva liikuntafoorumi, joka kokoontuu 3–4 kertaa vuodessa.

Liikunnanohjaaja
Organisaatio
Sivistyspalvelut
Yksikkö
47112-Liikuntatoiminta
Puhelinnumero
02 4345 420
Matkapuhelinnumero
050 464 9908
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address

Sivistystoimisto, Tullikatu 11

Aluepäiväkodinjohtaja
Organisaatio
Sivistyspalvelut
Yksikkö
41101-Päivähoidon johto ja ostopalvelut
Puhelinnumero
02 4345 241
Matkapuhelinnumero
044 733 4515
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address

Sivistysvirasto, Tullikatu 11

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Kasvatus ja koulutus
Liikunta ja ulkoilu