Sun harrastus -toiminnan tarkoitus

Lapsia seisoo ringissä ohjaajan kanssa Kulrarannan koulun pihalla asfaltilla.

Harrastustakuu

Naantalissa aloitettiin vuonna 2018 toteuttamaan harrastustakuu toimintaa. Toiminnan tarkoituksena on tarjota jokaiselle naantalilaiselle lapselle ja nuorelle ainakin yksi mieluisa harrastus ilmaiseksi tai erittäin edullisesti lähellä omaa elinympäristöä. Toimintamallilla pyritään tavoittamaan vähän harrastavat tai kokonaan ilman harrastusta olevat lapset ja nuoret.

Harrastustakuun toimintoja ovat erilaiset kouluilla tapahtuvat kerhot, kurssit ja retket sekä koulujen loma-aikoina toteutettava monipuolinen tapahtuma tarjonta. Ajatuksena on tarjota mahdollisimman paljon erilaisia mahdollisuuksia ja kokeiluja harrastamiseen.

Harrastamisen Suomen malli

Naantali on mukana Opetus- ja kulttuuriministeriön tukemassa Suomen mallissa. Tämän mallin avulla toteutetaan ilmaista toimintaa kaikilla Naantalin kouluilla. Toiminnat perustuvat oppilailta saatuihin toiveisiin harrastamisesta. Kaikki toiminnat tapahtuvat kouluilla koulupäivien yhteydessä tai heti sen jälkeen. 

Projektisuunnittelija
Organisaatio
Sivistyspalvelut
Yksikkö
47112-Liikuntatoiminta
Matkapuhelinnumero
040 769 2830
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address

Sivistystoimisto, Tullikatu 11

Asiasanat

Lapsiperheet
Nuoret
Kulttuuri ja vapaa-aika
Vapaa-ajan palvelut
Liikunta ja urheilu