LSJH:n lajitteluasemilla toistaiseksi käytössä vain korttimaksu

Uutiset
Ylimääräisten kontaktien välttämiseksi Lounais-Suomen Jätehuollon lajitteluasemilla on siirrytty käyttämään vain korttimaksua ja maskin käyttöä suositellaan myös asiakkaille.
Koriste.

Vaikka LSJH:n asemakäynnistä useimmiten selviääkin taskunpohjalla pyörivillä kolikoilla, on lajitteluasemilla päädytty ottamaan käyttöön vain korttimaksu.

– Asiakkaiden ja henkilökuntamme turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää. Jotta ylimääräisiltä kontakteilta vältytään, on käteisen käytöstä päätetty toistaiseksi luopua, LSJH:n palvelusuunnittelija Marko Kokkonen kertoo.

Varsinais-Suomeen annetun maskisuosituksen myötä lajitteluasemien henkilökunta palvelee jatkossa asiakkaita maskin takaa. Maskinkäyttöä suositellaan myös lajitteluasemalla asioiville.

Lajitteluasemien kävijämäärät kasvussa

Korona on kasvattanut LSJH:n asiakasmääriä. Alkuvuoden aikana asemilla vieraili kaikkiaan miltei 150 000 asiakasta, mikä on yli 25 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 alkupuoliskolla. Paikoittain esimerkiksi Topinojan jätekeskuksen asemalla on ollut jonoja, kun käytössä on ollut vain yksi kuormantarkastuskaista asiakasmäärään rajoittamiseksi. 

– Sama kasvusuuntainen trendi näyttää jatkuvan myös vuoden tällä puoliskolla. Syyskuussa meillä kävi lähes 30 000 asiakasta, mikä on miltei 30 prosenttia enemmän kuin vuoden 2019 syyskuussa, kertoo Kokkonen.

Teksti: LSJH

Päivitetty viimeksi
12.10.2020 11:52

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Jätehuolto