Merimaskun kirjasto avautuu uudistuneena 30.1.

Uutiset
Merimaskun kirjaston remontti on valmis ja kirjasto avaa jälleen ovensa asiakkaille maanantaina 30.1. klo 13. Omatoimiajan käyttöönottoa joudutaan vielä odottelemaan.
Merimaskun kirjasto ja kirjastonhoitaja Eeva Ennola

Merimaskun kirjaston remontti on valmistunut ja kirjasto avautuu jälleen asiakkaille maanantaina 30.1. klo 13. Remontissa uusittiin kirjaston sisäpinnat, hyllyt, valaistus ja ilmastointi. Lisäksi sisäänkäynti siirrettiin rakennuksen toiselle puolelle, mistä pääsee kirjastoon myös pyörätuolilla. Omatoimiajan käyttöönottoa joudutaan siirtämään myöhemmäksi, koska laitteiden toimitus on viivästynyt.

Merimaskun kirjaston palveluajat ovat samat kuin ennen remonttia, eli henkilökunta on paikalla maanantaisin ja torstaisin klo 13–19, tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9–15. Myös palvelupisteasioita voi hoitaa kirjastossa entiseen tapaan.

Kun omatoimilaitteet saadaan, kirjastossa voi asioida palveluaikojen ulkopuolella omatoimisesti arkisin klo 7–20 ja pyhinä ja viikonloppuina klo 7–17. Omatoimiaikana on mahdollista lainata ja palauttaa aineistoja automaatilla, noutaa omia varauksia ja lukea lehtiä. Kirjastossa on myös asiakastietokone ja langaton verkko. Omatoimiasiointiin tarvitaan kirjastokortti ja siihen liitetty pin-koodi. 

Omatoimiajan käyttöönotosta ilmoitamme myöhemmin kirjaston nettisivuilla ja somessa.

Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen Merimaskun kirjastoon!

Päivitetty viimeksi
27.1.2023 14:12

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Kirjastot