Rymättylän voimajohdon korjaustyöt ovat valmistuneet

Uutiset
Toini-myrskyssä tammikuussa vaurioitunut voimajohto on nyt otettu käyttöön eli sähkö kulkee voimajohdoissa alueen asukkaille ja yrityksille, kertoo sähkönjakeluyhtiö Caruna. Korjaustyöt on saatu valmiiksi pientä viimeistelyä lukuun ottamatta, ja valmista tulee kaikkinensa juhannukseen mennessä.
Oikealla etualalla voimapylväs, taustalla avautuu aurinkoinen saaristomaisema.

Uusittu voimajohto sijaitsee paikoitellen hankalassa maastossa. Voimalinjan korjaus on vaatinut huolellista suunnittelua ja tiivistä yhteistyötä alueen asukkaiden ja maanomistajien kanssa sekä erityisen tarkkoja turvatoimia rakentamisen aikana.

– Olen tyytyväinen, että olemme kumppaneidemme kanssa saaneet voimalinjan rakennettua suunnitellussa aikataulussa. Voimajohto vaurioitui talvella, kun lunta kertyi toispuoleisesti sen päälle. Pylväät kaatuivat ennen kuin lumi ehdittiin poistaa johdoilta. Nyt uusittuihin johtimiin on asennettu anturit, jotka hälyttävät, jos johdoille kertyy lunta ja jäätä. Tämä on hyvä käytännön esimerkki älykkäästä sähköverkosta, aluejohtaja Kalle Liuhala kertoo uusitun voimajohdon ominaisuuksista.

Sähköjakelu alueella pystyttiin korjaustöiden aikana hoitamaan ilman pitkiä katkoja.

Päivitetty viimeksi
2.6.2021 11:51

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Energiahuolto