Soolotalkoot -kampanja alkaa-vieraslajeja torjutaan Naantalissa nyt asukkaiden avustuksella

Uutiset
VieKas LIFE -hankkeen ja Luonnonvarakeskuksen yhteisessä kampanjassa kannustetaan asukkaita talkoilemaan kotoperäisten lajien puolesta. Osallistua voi vaikka omalla pihalla.
Kolme hahmoa kitkee vieraslajeja

Naantalin kaupunki on ympäristöohjelmassaan sitoutunut turvaamaan luonnon monimuotoisuutta ja vieraslajien torjunta on yksi tärkeimmistä asioista tavoitteen toteutumiselle. Suomen luonnonsuojeluliiton VieKas LIFE -hankkeen maastotyöntekijät ovat torjuneet haitallista vieraslajia jättiputkea Naantalin alueella jo vuodesta 2019. Nyt kaupunki haluaa haastaa myös kuntalaiset mukaan torjuntaan tarjoamalla kesäksi 2022 kaksi kohdetta kunnan alueelta.

Toinen kohteista sijaitsee Manner-Naantalissa, Taimossa, Alitalontien lähellä olevan ojan varressa, jossa kasvaa suuri jättipalsamikasvusto. Sen hävittäminen on tärkeää, jotta siemeniä ei leviäisi veden mukana pidemmälle.

Toisella kohteella Luonnonmaalla, Villan tilan parkkipaikan läheisyydessä torjutaan komealupiinia. Se puolestaan on levittäytynyt jo luonnonsuojelualueeksi säädetyn jalopuumetsikön "Villan tammireunus" puolelle ja tämän vuoksi sen torjuminen on erityisen tärkeää.

Vieraslajit ovat ihmisen vaikutuksesta alkuperäisen elinalueensa ulkopuolelle levinneitä lajeja, jotka usein uhkaavat kotoperäisiä lajejamme. Hävittämällä vieraslajeja suojelemme oman, alkuperäisen luontomme monimuotoisuutta. Monet ihmiset ovat jo vuosia torjuneet vieraslajeja esimerkiksi ohjatuilla vieraslajitalkoilla, mutta niihin ei ole kaikilla mahdollisuutta osallistua. Soolotalkoot -kampanjan tarkoitus onkin innostaa ihmisiä tekemään torjuntaa siellä missä pystyvät, esimerkiksi omalla pihalla tai yhteistyökuntien osoittamilla kohteilla. 

Lisätietoa Soolotalkoot -kampanjasta ja torjuntakohteista saat kaupungin Vieraslajit -sivulta.

Ympäristösuunnittelija
Organisaatio
Tekniset palvelut
Matkapuhelinnumero
040 657 8238
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address

Kaupungintalo, Käsityöläiskatu 2

Päivitetty viimeksi
1.7.2022 11:15

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Ympäristön- ja luonnonsuojelu
Ympäristö