Esiintyjät

Kirkkopuistoa on lauantaina elävöittämässä keskiajan elävöittäjäryhmät, joiden puuhia voi seurailla klo 11-15 välisen ajan. Paikalla on miekkailijoita, tanssijoita, muusikoita ja lauluntekijöitä. 

Kahden naisen duo Bulla viihdyttää festivaaliväkeä perinteisissä asuissa ja perinteisin soittimin.

Kaksi muusikkonaista keskiaikaisin soittimin ja vaattein.
Duo Bulla viihdyttää Kirkkopuistossa lauantaina 2.9.

 Puistossa tanssitaan ja nautitaan Turun keskiaikaseura Unikankareen tanssijoiden keskiaikaisista tanssiesityksistä. Unikankareen teltalla voit myös saada tietoa keskiaikaharrastuksesta.

Tanssijoita puistossa keskiaikaisissa asuissa.
Unikankareen tanssijoita, kuva Tapani Teittinen

Kirkkopuistosta kuuluu myös miekkojen kalistelua sekä hyväntahtoisen taistelun ääniä. Warusseppäin kilta esiintyy elävöittämällä keskiajan tapoja ratkaista erimielisyyksiä senaikaisin asein. Warusseppäin Killan teltalla saat tietoa keskiaikaisista aseista, haarniskoista sekä sotataidoista keskiajan Suomessa. 

Keskiaikatapahtumassa kaksi haarniskaan puettua taistelijaa miekkailee.
Warusseppäin killan taistelunäytös, kuva Tapani Teittinen.

Kiinnostaako keskiaikaisen koristelutyylin opettelu? Museossa järjestettävällä kuvituskurssilla opit koristelemaan kirjaimen keskiaikaiseen tyyliin. Kurssin vetää alan taitaja Tania Crossingham. Kurssi on englanniksi. Hinta 15 € sisältää materiaalin. Ilmoittautumiset sähköpostilla naantalinluostaripaivat@gmail.com

Tania Crossingham on australialainen kuvittaja ja taiteilija, joka jo nuorena ihastui keskiaikaisten tekstien koristeellisuuteen ja symboliikkaan. Keskiajalla kuvitettiin erityisesti uskonnollista sanomaa kuten Raamatun kertomuksia. Kuvitukset olivat koristeellisia ja teokset kalligrafisine teksteineen taideteoksia. Crossinghamin kuvituksia on ollut esillä useissa näyttelyissä.

Kirjain O koristeltuna keskiaikaiseen tyyliin.

Harmaasudet ry on 90-luvulla perustettu historianelävöitysyhdistys Helsingistä. Yhdistys tekee useamman historiallisen aikakauden elävöitystä 1600-luvulta varhaiskeskiaikaan ja rautakauteen saakka. Birgittalaiselävöitys on uusi teema. Esitys keskittyy erityisesti luostariin liittyvään yrttitietoon sekä kirjoitus- ja käsityötaitoon. Historianelävöitysyhdistys Harmaasudet ry saapuu Naantaliin birgittalaissääntökunnan teemalla. Millaisia lääkeyrttejä löytyi Naantalin luostarin yrttikirjasta tai luostarin puutarhasta? Millaisiin vaivoihin niitä suositeltiin hoidoksi? Kuinka keskiajalla kirjoitettiin? Entä millaisia kirkkotekstiilejä luostarissa valmistettiin? Tule luostaripäiville ottamaan selvää!

Nainen birgittalaissisaren harmaassa asussa.
Birgittalaissisaren asu. Harmaasudet ry -elävöittäjäyhdistys.

Auli Bläuer on arkeologi ja luututkija, joka kertoo mitä Naantalin luostarin tunkiolta löydetyt eläinten luut kertovat keskiajan ruokavaliosta. Aulin luento on Naantalin museolla.

Arkeologi ja luututkija Auli Bläuer.
Arkeologi ja luututkija Auli Bläuer.

Erityisesti Luostaripäiville kirjoitettu ja siellä ensiesityksen saava pienoisnäytelmä "Katariinan ihmeet" sijoittuu tietysti keskiaikaan. Sen on käsikirjoittanut ja ohjannut Anna-Maija Ihander.

keskiaikainen maalaus

Luostaripäivän tulee avaamaan tänä vuonna kirjailija Roope Lipasti.

Roope Lipasti
Kirjailija Roope Lipasti. Kuva Riikka Kantinkoski

Illan päättää huikea tulinäytös, jossa esiintyy Sirkus & Teatteriyhdistys Aura Company.

Kaksi tulitaiteilijaa esiintyy tulisoihduin pimeässä.
Sirkus & Teatteriyhdistys Aura Company.

 

Asiasanat

Kulttuuri ja vapaa-aika
Taiteet
Vapaa-ajan palvelut