Kuntaliitos
Naantalin, Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan kuntaliitosselvitys valmistui vuonna 2007. Valtioneuvosto päätti kuntaliitoksesta 28.2.2008.
Lähtökohtana kuntaliitosselvitykselle oli seitsemän kunnan vuonna 2006 valmistelema Saaristokaupunkiselvitys ja sen antamat myönteiset näkymät. Selvitysraporttiin ja yhdistymissopimukseen voit tutustua sivun oikean laidan linkeistä.
Kuntaliitosselvitys tehtiin pitkälti kuntien omana työnä. Selvityksen tekemistä varten nimettiin selvitystoimikunta, jonka tehtävänä oli hyväksyä työ- ja viestintäsuunnitelma sekä liitosselvitystyön organisointi, valvoa ja ohjata kuntaliitosselvityksen valmistumista, tehdä kuntaliitosselvitystyön edellyttämät päätökset sekä laatia ehdotus yhdistymissopimukseksi. Selvitystoimikunta johti kuntaliitoksen valmistelua 3.6.2008 saakka. Tällöin Länsi-Suomen lääninhallitus nimesi laajentuvan kaupungin hallinnon valmistelua johtamaan järjestelytoimikunnan. Järjestelytoimikunta jatkoi kunnes lokakuussa valittava uusi valtuusto on valinnut kaupunginhallituksen.
Selvitystyö valmistui 31.5.2007.
Valtuustot tekivät päätökset kuntaliitoksesta 27.8. 2007.
Esitys kuntajaon muuttamisesta toimitettiin valtioneuvostolle 18.10.2007.
Valtioneuvosto päätti kuntaliitoksesta 28.2.2008.
Kuntaliitos tapahtui 1.1.2009.
23.2.2010


Etusivulle