Vilkasta kulttuurielämää ympäri vuoden
Museon tutkimus- ja näyttelytoiminta, kuvataiteen esittelyt Naantalin taidehuoneella ja Birgitta-salissa, taidekasvatusta tukevat taiteilijavierailut sekä monet ja monipuoliset tapahtumat muodostavat kaupungin kulttuuritoiminnan keskeisimmän sisällön. Kaupunginkirjasto lähikirjastoineen täydentää palveluita.
Ajankohtaista kulttuurissa
Tapahtumia tänään
1. Satutuokio
23.5.2013
2. Museon kesänäyttely 2013
15.5.2013 - 1.9.2013
3. Kaisa Soinin näyttely Naantalin taidehuoneella
21.5.2013 - 9.6.2013
Kulttuuritapahtumien Naantali
Naantalin kulttuuritapahtumat ovat monipuolisia. Huomattavimpia lienevät Naantalin Musiikkijuhlat ja Unikeonpäivän juhlallisuudet. Kaupunki kunnioittaa vanhoja perinteitään järjestämällä ohjelmaa yleisinä juhlapäivinä: juhannusaaton lipunnosto Kaivopuistossa ja juhannustanssit Kuparivuorella, joulurauhan julistus ja uudenvuoden vastaanotto vanhalla torilla. Naantalin luostariajalta periytynyt vesper on soitettu kirkon tornista joka ilta kesäkuukausien ajan jo yli puoli vuosisataa.
Taiteen harrastustoiminta on vilkasta. Naantalissa on n. 20 kulttuurialan yhdistystä, joiden välisellä hyvällä yhteistyöllä toteutetaan vuosittain erilaisia tilaisuuksia. Hyvän kuvan naantalilaisesta kulttuuriosaamisesta antaa syyskuussa Naantalin tunnelmallisessa kirkossa ja rannan ravintoloissa järjestettävä musiikillinen Kun hämärtää... -tapahtuma.
Naantalin kulttuuri- ja luontopolku tarjoaa mielenkiintoisen tutkimusmatkan kaupungin monipuoliseen luontoon ja rikkaaseen kulttuuriperintöön.
Kulttuuriasioissa päätöksentekijä on kulttuurilautakunta
Kulttuurilautakunnan jäsenet nimetään vaalikaudeksi kerrallaan. Lautakunnan nykyisen kokoonpanon näet oikean palstan linkistä.
20.5.2013

Etusivulle