Kollolan kotiseututalo
Kollola on entinen Merimaskun Järvensuun kylän Isotalon torppa, joka on lunastettu itsenäiseksi 1920-luvulla. Rippikirjojen mukaan torppa on ollut paikoillaan jo ainakin vuodesta 1721. Torppa sijaitsee Taattistenjärven tuntumassa, vanhan Merimasku-Rymättyläntien varrella.
Asuinrakennuksen lisäksi tontilla on saunarakennus ja valkoiseksi rapattu navetta. Kollolan pihapiiri on viihtyisä vanhanajan puutarha omenapuineen, viinimarjapensaineen sekä juhannusruusu- ja sireenipensaineen.
Kollolan torppa on säilytetty sellaisessa kunnossa, johon sen viimeiset asukkaat ovat sen 80-luvun lopulla jättäneet. Nykyään se toimii torpan perusnäyttelynä. Torpassa on nähtävissä muun muassa Merimaskun ensimmäinen puhelinkeskus, joka on toiminut siellä vuoteen 1945 saakka. Viimeiset asukkaat, Anna ja Sakkeus Tuominen, ovat jättäneet jälkeensä kulttuurihistoriallisen jäämistön, jota jälkipolvet voivat nyt käydä ihailemassa.
Kesäisin Merimasku-Seura pystyttää vanhaan navetaan näyttelyn. Navetan puolella, joka on sisustettu viehättäväksi kesäkahvioksi, pidetään heinäkuun keskiviikkoiltoina alustuksia näyttelyyn liittyvistä aiheista. Keskiviikkotilaisuuksien ajankohdat ja aiheet löydät nettisivujen Tapahtumista. Merimasku-Seura esittelee Kollolaa tarvittaessa tilauksesta.
5.1.2012

Etusivulle