Kultaranta on tasavallan presidentin kesäasunto

Naantali erottuu valtakunnan muista kaupungeista ainutlaatuisella tavalla: kesäkuussa tasavallan presidentti saapuu kesänviettoon Kultarantaan, presidentin viralliseen kesäasuntoon.


Kultarannan graniittihuvila kohoaa kallion laella, vanhankaupungin vastapäisellä rannalla. Villa Kultarannan rakennutti v. 1913-16 aikansa rikkain suomalainen, suurliikemies Alfred Kordelin. Hänen haaveenaan oli, että Kultaranta puistoineen ilahduttaisi kaikkia suomalaisia. Hänen toiveensa mukaisesti puutarha on avoinna yleisölle ja Kultaranta on jo vuosikymmeniä ollut suosittu matkakohde.


Perheetön Kordelin ei itse ehtinyt kauan nauttia huvilastaan: Venäjän vallankumous v. 1917 aiheutti rauhattomuutta myös Suomessa ja Kordelin kuoli kahakassa venäläisen luodista syntymäpäivänään. Lahjoitusten kautta Kultaranta siirtyi valtion omistukseen vuonna 1923. Presidenttien kesäasuntona rakennus on palvellut vuodesta 1920.


Villa Kultarannan on suunnitellut maineikas Suomen kansallisromantiikan arkkitehti Lars Sonck.


Puisto ja puutarha tärkeä osa kokonaisuutta


Puutarhankin suunnittelussa Kordelin käytti maan parasta asiantuntemusta. Työhön palkattiin Helsingin kaupunginpuutarhuri Svante Olsson. Suunnitelmassa puutarha jaettiin kolmeen osaan: muotopuutarhaan, hyötytarhaan ja metsäpuutarhaan.


Muotopuutarhaa leimaa arkkitehtooninen symmetrisyys, joka tuli muotiin 1910-luvulla. Tavoitteena oli yhdistää sisä- ja ulkotilat kokonaistaideteokseksi. Puutarhan värit ja muodot olivat tarkoin harkitut. 


Hyötytarhan kasvihuoneissa viljeltiin vihanneksia ja hedelmiä, jotka tuohon aikaan olivat harvinaisia Suomessa: persikoita, kurkkuja, meloneja ja jopa viinirypäleitä. Nykyäänkin hyötytarha tuottaa runsaasti satoa, jota käytetään presidentin taloudessa ympäri vuoden.


Osa puutarhasta haluttiin aikakauden ihanteiden mukaan säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisena. Kultarannassa tämä on toteutettu metsäpuutarhana päärakennuksen ympäristössä. Se henkii saaristotunnelmaa mäntyineen ja kallioineen.


Kultaranta tänään


Nykyinen tasavallan presidentti viettää puolisoineen mielellään kesäänsä Kultarannassa. Varsinainen lomanviettopaikka se ei ole, sillä presidentti hoitaa Kultarannassa virka- ja edustustehtäviään. Suomen hallituksen ministerit ja ulkomaiset valtiovieraat eivät ole Kultarannassa harvinainen näky.


Kultarannan puutarhaan voi tutustua myös omatoimisesti kesäaikaan. Aukioloajat saattavat vaihdella vuosittain. Jos haluat kuulla huvilan historiaa ja siihen liittyviä tarinoita, kannattaa osallistua opastetulle kierrokselle. Lisätietoja oikean palstan linkistä. 

26.3.2015


kultaranta_lev200.jpg
photo©: vintola
 

Tasavallan presidentti on paikalla, kun Kultarannan tornissa liehuu lippu.



Kultarannan puutarhaan voi tutustua kesällä sekä opastetusti että tiettyinä aikoina omatoimisesti.


Kultarannan aukioloajat >> 


Lue lisää:


Alfred Kordelinista: 

Kordelinin säätiö


Lars Sonckista:

Suomen rakennustaiteen museo


NAANTALIN KAUPUNKI

Yhteystiedot

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi



© Naantalin kaupunki

Olet antamassa palautetta sivusta "Kultaranta".





Anna yhteystietosi, mikäli haluat saada vastauksen palautteeseesi.

Saat oman palautteesi tiedoksi myös omaan sähköpostiisi.

Syötä luku viisi numerona.