Varautuminen A(H1N1) influenssaan
Suomessa siirryttiin 27.7.2009 (lakimuutos astui voimaan) taudin rajaamisvaiheesta lieventämisvaiheeseen. Rajaamisvaiheella pyrittiin katkaisemaan taudin maahantuonti. Lieventämisvaiheen painopisteenä on vakavien tautimuotojen ehkäisy.
Ne potilaat, joiden oireet ovat lieviä ja jotka eivät kuulu riskiryhmiin, eivät yleensä tarvitse lääkärin tekemää taudin määritystä eivätkä lääkehoitoa. Heidän tautinsa paranee noin viikon kotilevolla. Tämä koskee myös matkalta palanneita henkilöitä.
Tavallisesta kausi-influenssasta poiketen influenssa A (H1N1) -virukseen sairastunee normaalia kausi-influenssaa suurempi osa väestöstä.
Sairautta epäilevän ei pidä asioida henkilökohtaisesti terveysasemalla, jotta mahdollinen tartunta ei pääse leviämään. Soittaja saa toimintaohjeet puhelimitse.
A(H1N1) - influenssaan sairastuneen potilaan kotihoito-ohje
Influenssan tarttuminen
Influenssavirus tarttuu henkilöstä toiseen yskittäessä ja aivastettaessa pisaroiden välityksellä. Virus voi tarttua myös hengitystie-eritteillä tahrautuneiden esineiden tai käsien välityksellä.
Influenssa A(H1N1) -sairastuneiden ja kotihoidossa olevien henkilöiden tulee
- pysytellä kotona vähintään 7 päivää (raskaana olevat tai immunosuprimoidut 14 päivää)
oireiden alkamisesta ja oireiden päättymisestä 24 tuntia eli kunnes kuume on poissa.
- levätä ja juoda runsaasti nesteitä, ettei elimistö kuivu. Tämä on tärkeää eritoten lapsilla ja riskiryhmillä.
- käyttää lämpöä laskevia lääkkeitä tarvittaessa. Särky- ja kuumelääkkeenä parasetamoli tai
ibuprofeiini sopivat useimmille, mutta sopivuus on tarvittaessa tarkastettava hoitoyksiköstä.
Asetosalisyylihappoa (Aspiriinia) ei suositella käytettäväksi särkylääkkeenä.
- ottaa välittömästi puhelimitse yhteyttä TERVEYSKESKUKSEN päivystykseen: klo 8-22 puh: (02) 4362 760 ja klo 22-8 Turun terveystoimen yhteispäivystykseen puh: (02) 10023., jos voinnissa tapahtuu nopeaa heikkenemistä.
- välttää asiointia kodin ulkopuolella, mutta jos joudutaan lähtemään esim. lääkäriin, peitetään suu ja nenä kertakäyttönenäliinalla tai käytetään kasvoilla suu-nenäsuojusta, jos se on saatavilla.
- käyttää omaa autoa kulkuvälineenä, julkisia kulkuvälineitä tai takseja ei tule käyttää.
- huomioida, että paras tapa vähentää tartunnan leviämistä on hyvä käsihygienia, oikea
yskimistekniikka sekä minimoida kontaktit muihin ihmisiin.
Oireettomat perheenjäsenet (sairastuneen kontaktit) voivat käydä töissä, koulussa ja päivähoidossa normaalisti. Jos influenssaan sopivia oireita ilmenee, on jäätävä heti kotiin ja oltava puhelimitse yhteydessä TERVEYSKESKUKSEEN (p. 4362 760) toimenpideohjeiden saamiseksi.
Tartunnan torjunta kotioloissa
Noudattamalla hyvää käsihygieniaa ja oikeaa yskimistekniikkaa voidaan vähentää tartunnan riskiä.
Käsihygienia
•Vältä koskettamasta silmiä, nenää ja suun aluetta.
•Pese kätesi usein saippualla ja vedellä riittävän kauan eli noin puolen minuutin ajan.
•Pese kätesi saippualla ja vedellä AINA yskimisen tai aivastamisen jälkeen.
•Alkoholipitoisen käsihuuhteen käyttö ehkäisee tartuntoja.
Yskimistekniikka
•Yski ja aivasta oikein, älä päin naapuria. Muista käsihygienia!
•Peitä suusi ja nenäsi paperinenäliinalla yskän ja aivastuksen ajaksi. Tartuntaa levittävät pisarat voivat kulkeutua noin metrin päähän.
•Heitä paperinenäliina käytön jälkeen välittömästi pois.
•Jos käytössä ei ole nenäliinaa, yski ja aivasta hihaasi. Ei koskaan käsiin!
•Jos sinulla itselläsi epäillään tartuntaa ja sinut ohjataan jatkotutkimuksiin tai hoidat
sairastunutta henkilöä, käytä paperista suu-nenäsuojainta.
(Ohje: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri)
Lisätietoa:
Tietoa influenssaviruksesta A(H1N1)
29.7.2009


Etusivulle