Naantali etusivu

Siirry sivun sisältöön

Saavutettavuus ja pikavalintanäppäimet

Keskustan kehittäminen

Naantalin keskusta on elinvoimainen ja toimiva kokonaisuus, mutta säilyäkseen sellaisena se tarvitsee jatkuvaa aktiivista kehittämistä. Naantalin kaupunki on käynnistänyt keskustan kehittämistyön.

 

TAUSTAA

 

 

RAKENNEMALLILUONNOKSET

 

Naantalin kaupunginhallitus on kaavoituskatsauksen yhteydessä päättänyt käynnistää keskustan rakennemallityön. Työtä tekevät konsultteina Arkkitehdit m3 Oy (projektin hallinta ja maankäytön suunnittelu) sekä alikonsultteina NÄKYMÄ Oy (ympäristösuunnittelu) ja Plaana Oy (ympäristösuunnittelu, liikennesuunnittelu sekä katu- ja tieverkko). Työtä ohjaa Naantalin kaupunginjohtajan nimeämä työryhmä sekä kaupunginhallituksen kaupunkisuunnittelujaosto, jonka hyväksymä rakennemalli viedään kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ja päätettäväksi.

 

Rakennemallitarkastelussa on suunnittelualueelle haettu yleis- ja asemakaavojen mukaista optimaalista kaupunkirakennetta, sen sovittamista olevaan rakennuskantaan sekä liittymistä ympäristöönsä. Liikenteellisesti on tutkittu keskusta-alueen liikennejärjestelyjä ja näiden liittymistä ympäröivään katuverkkoon. Kokonaisrakennetta on lähestytty kahdella vaihtoehtoisella maankäyttöluonnoksella – vaihtoehdoilla A ja B, sekä liikenteellisesti kolmella vaihtoehtoisella verkkotason tarkastelulla 1, 2 ja 3.

 

Vaihtoehtojen avulla on haettu alueelle hieman toisistaan poikkeavia ratkaisumalleja pyrkien samalla liikenne- ja kunnallistekniseen tehokkuuteen.

 

Kaupunkisuunnittelujaoston (KSJ) 23. 3. 2009 kokouksessaan hyväksymät vaihtoehdot lopullisen rakennemallin luonnoksiksi ovat ladattavissa oheisista linkeistä (keltainen laatikko). Tiedostot on päivitetty 30.4.2009 aikaisempaa kevyempiin.

 

KSJ:n 21.9.2009 kokouksen liitteet löytyvät sinisen laatikon linkin kautta. Kaikki aineisto on myös koottu yhdeksi pdf-tiedostoksi nimellä LOPPURAPORTTI. Huom! tiedoston iso koko!

 

AIKATAULU

 

Vuoden 2007 aikana tehtiin perusselvityksiä ja kyselyjä sekä käynnistettiin työryhmien toiminta.

 

Syksyllä 2008 käynnistettiin keskustan alueen rakennemallityö, jossa selvitetään keskustan kehittämistä kokonaisuutena.

 

23.3.2009 kokouksessa kaupunkisuunnittelujaosto hyväksyi työryhmän ohjauksessa valmistellut rakennemalliluonnokset ja niiden nähtäville asettamisen ajaksi 3.4. - 24.4.2009.

 

Rakennemalliluonnoksista järjestettiin avoin yleisötilaisuus kaupungintalon valtuustosalissa 14.4.2009. Tilaisuuden avasi täydelle salille kaupunginjohtaja Timo Kvist, minkä jälkeen arkkitehti Kari Nykänen Arkkitehdit m3 Oy:stä esitteli luonnosvaihtoehdot. Seurannutta vilkasta keskustelua johti kaupunkisuunnittelujaoston puheenjohtaja Taija Terä.

 

Kaupunkisuunnittelujaosto käsitteli kokouksessaan 11.5.2009 rakennemalliluonnoksia sekä niistä tullutta yleisöpalautetta. Kooste yleisöpalautteesta on ladattavissa oikean alanurkan keltaisesta laatikosta. Myös konsultin laatimat, vaihtoehtoja havainnollistavat upotuskuvat ovat nyt ladattavissa (ylempi keltainen laatikko).

 

Kaupungintalolla järjestettiin 20.8.2009 suunnittelualueen yrittäjille, kiinteistönomistajille ja seurantatyöryhmälle suunnattu palaveri, jossa keskusteltiin rakennemalliluonnoksista liike-elämän näkökulmasta. Muistio tilaisuudesta on ladattavissa oikean alakulman sinisestä laatikosta.

 

 

PROJEKTITYÖRYHMÄ

 

Projektia ohjataan virkamiestyönä. Työryhmään kuuluvat:

 

Elise Lehikoinen, maankäyttöpäällikkö (PJ)

Antero Jaskari, tekninen johtaja

Martti Sipponen, yhteyspäällikkö

Kirsti Junttila, kaupunginarkkitehti

Anne Sjöström, museonjohtaja

Esa Viertola, kaupunginpuutarhuri

Juha Kuokkanen, rakennustarkastaja

Kimmo Suonpää, kaupungininsinööri

Tero Lehtonen, arkkitehti

Mika Hirvi, suunnitteluinsinööri 

 

 

SEURANTATYÖRYHMÄ

 

Projektityöryhmän rinnalle on perustettu seurantatyöryhmä, jossa tärkeimmät yhteistyötahot saavat seurata ja osaltaan ohjata projektityöryhmän toimintaa. Ryhmään on kutsuttu Yrittäjäjärjestöjen, kiinteistöjen sekä Naantalin Matkailu Oy:n edustajia.


 

 

Takaisin
26.4.2010

Sivun alkuun

 

Keskusta_210.jpg 

 

 

  

RAKENNEMALLITYÖN AIKAISEMPIA VAIHEITA: 

  

RAKENNEMALLILUONNOKSET

 

  Väliraportti + vaihtoehdot A ja B

  

 Väliraportti

 

 Vaihtoehto A

 

 Vaihtoeto B

 

Upotuskuvat (15.5.2009)

 

LIIKENNEVERKKOLUONNOKSET

 

Liikenneraportti 

 

Vaihtoehto 1

 

Vaihtoehto 2

 

Vaihtoehto 3 

 

 

KOOSTE PALAUTTEESTA

 

 

YRITTÄJÄTILAISUUS

 Muistio 20.8.2009 tilaisuudesta

NAANTALIN KAUPUNKI

Postiosoite: PL 43, 21101 Naantali

Käyntiosoite: Käsityöläiskatu 2

p. (vaihde) +358 2 4345 111

kirjaamo@naantali.fi

etunimi.sukunimi@naantali.fi

Laskutusosoitteet