Ilmanlaadun valvonta
Asemalla mitataan rikkidioksidin, typen oksidien ja hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia ilmassa. Ilmanlaadun seuranta toteutetaan yhdessä naapurikuntien ja energiantuotanto- ja teollisuuslaitosten kanssa. Ilmanlaadusta tiedotetaan ilmanlaatuindeksiä käyttäen.
Ajantaista tietoa Naantalin ja koko Suomen ilmalaadusta löytyy oikealla olevasta linkistä.
Naantalin kaupungin merkittävimmät ilman kuormittajat ovat liikenne, energiantuotanto ja teollisuus. Paikallisten päästöjen lisäksi ilmanlaatuun vaikuttavat myös muualta kulkeutuvat epäpuhtaudet.
Ilman epäpuhtauspitoisuudet vaihtelevat vuodenajan ja vallitsevien sääolosuhteiden mukaan. Rikkidioksidipitoisuudet kasvavat talvella lämmöntuotannon lisääntyessä. Myös liikenteen päästöt kasvavat talvisaikaan, sillä liikennemäärät ja autojen kylmäkäynnistykset lisääntyvät ja ajotavatkin muuttuvat.

Pakkaspäivinä, heikoissa ilmakerrosten sekoittumisolosuhteissa, on päästöjen laimeneminen vähäisintä, jolloin ilmanlaatu voi heikentyä. Hiukkaspitoisuudet ovat puolestaan korkeimmillaan keväällä, kun tuuli ja liikenne nostavat kaduilta ja teiltä ilmaan niille talvisaikaan kertyneitä pölykerroksia. Naantalin ilmanlaatu on luokiteltu yleensä tyydyttäväksi tai hyväksi.
2.10.2012

Etusivulle