Rantaraitti

Matkailijanpuiston silta ja oja

Rantaraitti on Naantalin Vanhastakaupungista alkunsa saava rantoja myötäilevä kevyen liikenteen reitti, jonka varrelta löytyy mm. kolme uimarantaa, leikkipaikkoja, venesatamia, kuntoiluvälineitä ja kylpylähotelli.

Rantaraitti on alkujaan osa vuonna 1998 toteutettua Aurinkopolkua. Alun perin Rantaraitti-nimeä käytettiin Aurinkopolku-hankkeessa kylpylän ja Luikkionvuoren välisestä osuudesta, mutta polun opastekylttien häviämisen myötä Rantaraittina on alettu kutsua koko rannan tuntumassa polveilevaa kevyen liikenteen reittiä. Se alkaa nykyään vanhasta kaupungista ja päättyy Taimon uimarannan tienoille.

Nykyisin Rantaraitti on yksi kaupungin suosituimmista ulkoilureiteistä. Sen ovat löytäneet niin kaupungin omat asukkaat kuin matkailijatkin. Rantaraitti yhdessä muun kevyen liikenteen verkoston kanssa antaa mahdollisuuden mukavien erimittaisten kävely- ja pyörälenkkien tekoon. Meri-Naantalin venealtaiden ja Rantakadun välisellä osuudella pyöräily tosin ei ole sallittua.

Rantaraitin nykyinen kokonaispituus on noin 3,5 kilometriä.

Rantaraitin nykyinen reitti

Rantaraittia on vuosien varrella vaalittu, puolustettu ja kehitetty. Kehittäminen on ohjelmassa edelleenkin. Tavoitteena on saada mm. selkeämpi yhteys Naantalin pohjoisille asuinalueille. Huikea pitkän aikavälin tavoite on, että eräänä päivänä Rantaraittia pitkin voisi kulkea Naantalin mannerpuolen rannat satamasta Maskun rajalle asti ilman, että merinäkymä katoaa.

Reitin varrelle on myös ideoitu monenlaisia aktiviteetteja. Syksyllä 2018 kehittämiskohteista järjestettiin nuorisovaltuustolle kysely ja lisäksi pidettiin asian tiimoilta ideariihi. Jatkosuunnittelun kohteeksi esitettiin valittavaksi seuraavat asiakokonaisuudet:

  • Kylpylän viereisen Matkailijanpuiston kunnostaminen (nykyisten siltojen uusiminen ja vesialueiden kunnostaminen)

          TOTEUTUMINEN: Syksyllä 2019 uusittiin silta ja kunnostettiin vesiallasta

  • Kuntoiluportaiden rakentaminen Ruonaan mäenrinteeseen

          TOTEUTUMINEN: Kuntoiluportaiden rakentaminen aloitettu loppusyksystä 2019

  • Rantaraitin opastuksen parantaminen
  • Nunnalahden uimarannan kehittäminen
  • Levähdyspaikkojen lisääminen
  • Pienten laitureiden lisääminen
  • Rantaraitin jatkaminen Soinisiin sekä etelään Kuparivuoren kallion juureen
  • Lintutornin rakentaminen Soiniemeen
  • Valaistuksen parantaminen

Aika näyttää, mitkä ideat toteutuvat, ja millä aikataululla.