Sun harrastus lomalla

Kaksi lasta laskemassa mäkeä liukurilla

Joululomaviikon 1 (2.1.-5.1.2024) toiminnat 

Loma-ajan toiminnat ovat tarkoitettu kouluikäisille naantalilaisille lapsille ja nuorille. Ilmoittautuminen toimintoihin alkaa perjantaina 1.12.2023. klo 9.00 ja päättyy keskiviikkona 20.12. klo 21.00.                          

 

Tiistaina 2.1.  

Jäädisco klo 11–12.30 Kuparivuorihallissa. Vapaata luistelua, leikkimielistä kisailua värivalojen loisteessa ja musiikin tahdissa. Alle kouluikäisellä tulee olla oma aikuinen mukana. Soveltavan liikunnan ohjaaja menossa mukana. Ei ilmoittautumista.

Avoin palloilu 9–12 Maijamäen liikuntahallilla. Valvottua, mutta ei ohjattua toimintaa. Ei ilmoittautumista.

Keskiviikkona 3.1.  

Temppupäivä Tatamisalissa klo 10–11.30. Pelejä, leikkejä ja temppuilua. Soveltavan liikunnan ohjaaja menossa mukana. 

Uimareissu Caribiaan uimataitoisille yli 10-vuotiaille.  Kuljetus Rymättylästä, Merimaskusta ja Velkualta järjestetään mikäli lähtijöitä on vähintään 4/lähtöpaikka. Bussi Rymättylästä klo 13.00, Merimaskusta klo 13.15, Teersalosta klo klo 12.45, Naantalin keskustasta klo 13.30. Paluukyyti takaisin Caribiasta lähtee klo 16.15. Hinta 10 €. Nuorisopassilla alennusta 25 %. Retki toteutuu mikäli lähtijöitä on vähintään 10. Ilmoittaudu Caribian uintireissulle

Avoin palloilu 9–12 Maijamäen liikuntahalli. Valvottua, mutta ei ohjattua toimintaa. Ei ilmoittautumista. 

Torstaina 4.1.  

Laskettelureissu Himokselle. Retken hinta sisältää kuljetuksen, hissilipun ja vakuutuksen naantalilaisille. Yli 11-v. 45 €, 7–11-v. 35 € ja alle 6-v. 15 €. Nuorisopassilaisille alennus 25 %. Alle 12-v. mukaan vain yli 20-vuotiaan seurassa. Himoksella mahdollisuus omakustanteiseen välinevuokraukseen. Retki on päihteetön. Lisätiedot kohteesta himos.fi                       

Bussin reitti: 

  • 7.30 Rymättylän linja-autotallit (Heinäistentie 10). Lähtö linja-autotalleilta edellyttää väh. 4 osallistujaa Rymättylästä. 
  • 7.45 Merimaskun entisen Osuuspankin kiinteistön piha. Bussi noutaa pihalta, mikäli väh. 4 osallistujaa Merimaskusta. 
  • 8.00 Naantalin keskustan pysäkki 
  • Bussi lähtee Himokselta takaisin klo 18.00. Paluumatka samaa reittiä ja bussi Rymättylässä noin klo 21.30.   Ilmoittaudu Himoksen laskettelureissulle

Perjantaina 5.1.  

Kokkipäivä Kalevanniemen koululla 3.-luokkalaisille ja siitä vanhemmille klo 10-12. Tule tekemään herkullisia ja helppoja välipaloja ja tutustumaan ruoanlaiton perusteisiin. Ilmoittaudu kokkipäivään 

 

Viikoilla 52–1 on avoimia luisteluvuoroja Aurinkoareenalla ja Kuparivuorihallissa. Ajankohdat löytyvät sivulta www.naantali.fi 

 

Projektisuunnittelija
Organisaatio
Sivistyspalvelut
Matkapuhelinnumero
040 769 2830
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address

Sivistystoimisto, Tullikatu 11

Asiasanat

Lapsiperheet
Nuoret
Kulttuuri ja vapaa-aika
Vapaa-ajan palvelut
Liikunta ja urheilu