Ideoita ja elämyksiä

Opiston opiskelijat tuovat kursseille mukanaan valtavat määrät luovuutta, kekseliäisyyttä, tietoa ja taitoa. Aina silloin tällöin opiskelijoiden ajatuksista lähtee liikkeelle ainutlaatuisia asioita.

– Opiskelijoilla on ihan mahtavia ideoita, joita voidaan hyödyntää opetuksessa. Eräs ranskanryhmäläiseni keksi pari vuotta sitten, että hän voisi kääntää omia laulujaan suomesta ranskaksi. Työstimme sanoituksia yhdessä ryhmän kanssa, ja opiskelija esitti kappaleet järjestämässämme konsertissa. Opiskelijoille jaettiin sanat, ja he saivat laulaa mukana, Naantalin opiston ranskan ja italian opettaja Sanna Lehtonen kertoo.

Myös Naantalin opistossa ja Auralan kansalaisopistossa luovaa kirjoittamista ja kirjallisuutta opettava Mirkka Mattheiszen on saanut kokea, mitä opiskelijoiden ideoista voi parhaimmillaan syntyä.

 – Käsittelimme kirjallisuuspiirissä saamelaista runoteosta, ja selvisi, että yhdellä kurssilaisella on saamelainen ystävä. Saimme soittaa tälle ystävälle videopuhelun ja kuulla hänen ajatuksiaan teoksesta. Hän myös luki meille runoja saameksi. Se oli todella kohottava kokemus, Mirkka kuvailee.

Mirkan piirros
Kuva ja piirros: Mirkka Mattheiszen

Mirkka ja Sanna jakoivat kokemuksiaan ja ajatuksiaan opisto-opettajuudesta opettajien kehittämispäivässä Loimaalla. Naantalin opisto kuuluu varsinaissuomalaisten kansalais- ja työväenopistojen Ilo oppia -opistoverkostoon. Verkoston opettajat kokoontuvat säännöllisesti kehittämään osaamistaan.

P.S. Tiedätkö muuten, mitä tarkoittaa käsite itsemyötätunto? Opettajien kehittämispäivässä puhunut psykologi ja kirjailija Ronnie Grandell on tutkinut itsemyötätuntoa ja kirjoittanut ilmiöstä kaksi kirjaa. Lyhyesti määriteltynä itsemyötätunto merkitsee ystävällistä ja lämminhenkistä suhtautumista itseen. Sitä on mahdollista kehittää – ja lisätä samalla omaa hyvinvointiaan – esimerkiksi erilaisten harjoitusten avulla. Voisiko itsemyötätunto olla valttia myös opisto-opinnoissa? ”Tämä piparkakkutaloni on suloinen, vaikka se muistuttaakin sortuvaa latoa. Tämä runoni on ihana, koska olen kirjoittanut sen ihan itse.”