Pieni teko, parempi Naantali

.

Sinäkin voit olla jonkun sankari – millainen on sinun pieni tekosi?

Naantalissa on käynnissä Pieni teko, parempi Naantali -kampanja, jonka tavoitteena on kerätä tuhat pientä tekoa kiusaamisen ehkäisyksi. Tarkoituksena on rakentaa yhteisöllisyyttä Naantalissa.

Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Ihmiset ovat toinen toisilleen tärkeitä, ja hyvää ja laadukasta kohtaamista tarvitaan. Yhdessä voidaan edistää parhaiten kiusaaminen ehkäisyä – se ei ole vain yksittäisen henkilön tai tahon asia.

Pieni teko, parempi Naantali -kampanjan suojelijoina toimivat Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori, yksinäisyystutkija Niina Junttila ja Naantalin kaupunginjohtaja Jouni Mutanen. Kampanja on käynnissä 14.11.–14.12.2019.

Kampanjassa ovat mukana varhaiskasvatuksen ja koulujen kautta lapset ja nuoret, mutta myös aikuiset, yhdistykset, seurat ja yritykset on haastettu mukaan osallistumaan. Pienet teot voivat olla hyvin yksinkertaisia, esimerkiksi toisen huomioimista ja mukaan ottamista.

Haastamme myös Sinut tekemään pienen teon jonkun toisen hyväksi!

Jaa pieni tekosi tai sinulle tehty pieni teko alla olevan linkin kautta tai somessa #PienitekoNaantali.

.

Minkä pienen teon sinä olet tehnyt tai sinulle on tehty? Kerro se meille!

Keräämme verkkosivujen kautta naantalilaisten tarinoita siitä, millaisiin pieniin tekoihin he ovat ryhtyneet kampanjan innoittamina. Voit halutessasi samalla osallistua arvontaan.
lateral-image-left

Naantalilaisten pieniä tekoa

Millaisiin pieniin tekoihin naantalilaiset ovat kampanjan innoittamina ryhtyneet? Nostamme verkkosivujen kautta kerrottuja pieniä tekoja esiin Pieni teko, parempi Naantali -kampanjan verkkosivuille. Pienen teon yhteydessä julkaistaan kertojan jättämä nimimerkki sekä ikä.

Hain naapurin tytön mukaan pulkkamäkeen. Hän nautti siitä, kun sai laskea mäkeä pienen ystävän ja aikuisen kanssa. Kiitokseksi lapseni sai monet halit ja minä läpyn! Itselleni tuli valtavan hyvä mieli tästä!
– Naapuri

Olin lähdössä isojen ostosten kanssa kävellen kaupasta, kun naapurini tarjosi minulle ystävällisesti kyydin autolla kotiin. Se oli iso ja ilahduttava pieni teko. Kiitos!
– Tuula

Vein äidin kuukauden vuodeosastojakson jälkeen suoraan talvitakkiostoksille. Sitä silmien loistetta kun juuri sellainen löytyi kun hänellä oli mielessä.
– Äidin tyttö

Joulukorttipajassa askartelemani kortit lähtevät seurakunnan kautta yksinäisille vanhuksille.
– Joulupostia

Sun City Sweets -muodostelmaluistelujoukkue menee sunnuntaina 8.12. Kuparivuorihallin yleisöluisteluun klo 10.10–12.10 auttamaan ja innostamaan pieniä luistelijoita.
– Sun City Sweets, Vg-62

Kerttu oli välkällä yksin liukumäessä. Menin Kertun luokse ja kysyin: "Mitä tehtäis?" Sitten leikimme hippaa ja laskimme liukumäestä. Kun Kerttu oli ylhäällä liukumäessä, hänen hanskansa putosi. Minä vein sen Kertulla takaisin suussani. Olin koira siinä leikissä.
– Vilho, 6

Nimipäivälahja yksinäiselle naapurille!
– Iloa päivään, 40

Puolustin työpaikallani kiusattua henkilöä ja pidän jatkossakin hänen puoliaan kiusaajia vastaan puolustaen ja tukien häntä.
– Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta, 55

Naantalin vuoropäiväkodissa lapset ovat tehneet muun muassa seuraavanlaisia pieniä tekoja: Lapsi on auttanut kaverille hanskat käteen, auttanut siivoojaa siivoamisessa, nostanut aikuisen ylös, ottanut kaverin mukaan leikkiin, auttanut lahkeiden laitossa, antanut keinussa vauhtia toiselle ja auttanut vaatekorin toiselle hyllylle.
– Josefina

Kummelin päiväkotiryhmä osallistui #pienitekoNaantali -kampanjaan tervehtimällä ryhmäkodin asukkaita laulamalla heille "Tuiki tuiki tähtönen" suomeksi ja ruotsiksi. Kuuntelijoita ilahdutettiin myös enkeli-suklaakonvehdilla.
– Birgitta , Anne-Mari + lapsiryhmä

Olen jo muutaman vuoden ajan vienyt naapurin nyt 85 vuotiaalle rouvalle kirjoja omista hyllyistäni noin kolmen viikon välein. Aina myös keskustelemme tuomistani kirjoista.
– Naapuriapua

Minä, vanha kitupiikki, asioin illalla paikallisessa marketissa. Olin tapani mukaan ottanut parhaan päivänsä nähneitä alennustuotteita (–30 %) . Menin kassalle. Viehättävä nuori naishenkilö kassalla kertoi minulle, että jos odotan kaksi minuuttia, niin saan tuotteista lisäalennusta. Kiertelin hetken kauppaa ja tasan klo 20.00 kaikui kuulutus: –60 prosentin lisäalennus merkityistä tuotteista. Voi miten mieltäni lämmitti kassahenkilön huomaavaisuus! Pieni teko ja hyvä mieli loppuillaksi!
– Roope

Olen ollut ystävällinen jokaiselle ja avulias. Minun seurakseni ollaan tultu syömään mikä on minua ilahduttanut.
– Pia, 39

Sain muistikaverin ja oltiin Akselissa kahvilla. Ihanaa, kun on vapaaehtoisia, jotka meitä ilahduttavat.
– Otto

Siivoan joka päivä luokkani kanssa jälkemme Suopellon koulussa, keräämme roskat, ettei siistijöillä ole ylimääräistä työtä.
– Sari

Lupauduin puistotutun äidin lapselle varahoitajaksi, jos äidin tarvitsee lähteä Tyksiin synnyttämään. Lapsen isä oli reissutöissä toisella paikkakunnalla ja mummit tunnin ajomatkan säteellä perheestä.
– Salla, 44

Videot

Kampanjan suojelija, yksinäisyystutkija Niina Junttila kertoo videolla, mikä merkitys yhteisöllisyydellä on ja mitä laadukas kohtaaminen on.

Millaisia pienet teot voivat olla? Katso videolta miten käy, kun kirjat leviävät keskelle koulun käytävää, lompakko unohtuu kotiin tai auto hyytyy keskelle tietä.


Kampanjan materiaali

Kampanjan materiaali on vapaasti eri toimijoiden käytettävissä.

Logot

Oranssi, transp. 300 dpi (png)
Turkoosi, transp. 300 dpi (png)

Oranssi tekstillä, transp. 300 dpi (png)
Turkoosi tekstillä, transp. 300 dpi (png)
Musta tekstillä, transp. 300 dpi (png)
Valkoinen tekstillä, transp. 300 dpi (png)

Oranssi tekstillä, vaaka, transp. 300 dpi (png)

Kaipaatko logoja eri väreissä tai tiedostomuodoissa? Ota yhteyttä viestintäassistenttiin.

Julisteet

Pieni teko Naantali -juliste, koululaiset (pdf)
Pieni teko Naantali -juliste, lapset (pdf)
Pieni teko Naantali -juliste, aikuiset (pdf)

Muu materiaali

Lehdistötiedote 14.11.2019
Pieni teko Naantali -esittely (pdf)
Haastekutsu (pdf)
Varhaiskasvatuksen Pieni teko -passi (pdf)

Yhteystiedot

Varhaiskasvatusjohtaja
Organisaatio
Sivistyspalvelut
Yksikkö
Varhaiskasvatus
Matkapuhelinnumero
040 669 3926
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address
Sivistysvirasto, Tullikatu 11
Viestintäassistentti
Organisaatio
Hallintopalvelut
Yksikkö
Kaupunginkanslia
Matkapuhelinnumero
040 193 0633
Sähköposti
etunimi.sukunimi@naantali.fi
Address
Kaupungintalo, PL 43

Keywords

Kasvatus ja koulutus
Koulutus