Maaliskuun esine 2022

Maaliskuun esine on ulkomaanpassi

Viime vuodet ovat muistuttaneet, ettei matkustaminen maasta toiseen ole itsestään selvä oikeus. On ollut suljettuja rajoja, erikoisasiakirjoja matkustamista varten ja tiukennettuja rajatarkastuksia.

Säädeltyä matkustamista

Matkustamista on aina pyritty säätelemään, ja passiin verrattavia asiakirjoja käytettiin jo muinaisessa Egyptissä. Siellä rajojen ylittämistä varten piti olla hallitsijan tai tämän valtuuttaman virkamiehen allekirjoituksella varustettu kulkulupa. 

Suomessa oli 1800-luvulla käytössä kaksi erillistä asiakirjaa – matkapassi ja ulkomaanpassi. Matkapassi oikeutti taloon sidotun henkilön kuten rengin tai piian siirtymään toiseen taloon tai toiselle paikkakunnalle. Se oli virkatodistuksen tapainen asiakirja, jonka myönsi pitäjän kirkkoherra. Passilla pyrittiin säätelemään tavallisen kansan liikkumista maassa.

Vieraille maille!

Ulkomaanpassi oli viranomaisen antama lupa matkustaa toiseen maahan. Maahan saapumista varten piti erikseen hankkia maahantulolupa eli viisumi.

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus passeista vuodelta 1862 määrää seuraavaa:

”Suomen kansalainen, joka tahtoo ulkomaalle lähteä, olkoon welwollinen siihen hankkimaan itsellensä passin ja ilmoittakoon itsensä semmoisen saantiin sen läänin Kuwernöörin tykönä, missä hän on asuntoa taikka, jos hänelle, toisessa läänissä ollessaan, on tullut niin äkkinäinen tarwe matkalle lähteä, ettei kotopaikaltansa ennätetä passia saada, sen läänin Kuwernöörin tykönä, missä hän silloin on olentoa.”

Tässä esillä olevat ulkomaanpassit ovat olleet käytössä vuosina 1907–1913. Niissä todetaan suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi, että passin omistaja esteetön lähtemään ulkomaille. Hänellä ei siis ole rikostuomiota, verovelkoja tai muuta maasta poistumisen estävää.

Passissa oli kantajansa nimi, mutta ei sen tarkempia tietoja. Ensimmäisen maailmansodan tuoksinassa asiakirjoihin lisättiin kuvailua kuten passin omistajan kasvojenmuoto sekä silmien-, ihon- ja hiustenväri. Valokuvat yleistyivät seuraavalla vuosikymmenellä ja vasta toisen maailmansodan jälkeen passikuva vakiintui omaksi tarkasti määritellyksi kuvatyypikseen.