Maaliskuun esine 2024

Maaliskuun esineenä museo esittelee valkoiset melamiinilautaset.

Lautaset on valmistanut Sarvis Oy. Yrityksen perustivat Tampereelle vuonna 1921 insinööri Robert Frantsila, kenkätehtailija Emil Aaltonen ja joukko maanviljelijöitä. Heitä ajoi eteenpäin halu pystyä hyödyntämään maidontuotantoa sekä maidosta saatavaa kaseiinia, maidon proteiinia. Sarvis Oy oli Suomen ensimmäinen muovitehdas. Nimi syntyi mukailemaan sarveisainetta, jota kaseiini muistutti. Aluksi tehtaassa syntyi nappeja, solkia, kampoja, koruja, vetimiä sekä valaisimia selosteen "maidosta norsunluuta" alla. Sarviksen napit saivat vuoden 1937 Pariisin maailmannäyttelystä kultamitalin. Kaseiinia käytettiin nappien valmistuksessa vielä 1970-luvulla, vaikka muuten kestomuovit olivat jo syrjäyttäneet vanhat muovimateriaalit.

Muovituotteiden valmistuksen juuret Suomessa ovat juuri lehmänmaidossa, kun saksalaiset Adolf Spitteler ja Wilhelm Krische patentoivat 1890-luvulla maitohappokaseiinista tuotetun sarveisainetta muistuttavan galaliitin.

"Muovia kun tarvis, sitä tekee teille Sarvis" vakuutti yritys 1950-luvulla, jolloin se toi koteihin mm. tv-lautasen ja kupin. Kananmunakotelot, munakupit ja lusikat se oli esitellyt jo aiemmin. Erityisesti vuosikymmenen puolivälissä myyntiin tullut Muovi-Maija sanko ylti suuriin tuotantolukuihin. Öljykriisin myötä Sarvis fuusioitiin 1970-luvulla Aaltosen kenkätehtaan kanssa ja myöhemmin osake-enemmistöt siirtyivät uusille yrityksille.

Muovien historiasta

Vaikka itse muovi on suhteellisen uusi materiaali, on muovin kaltaisen rakenteen ja muokattavuuden omaavia luonnontuotteita kuten meripihka, luu, kilpikonnankuori, guttaperkka, mehiläisvaha ym. käytetty jo pitkään. Esimerkiksi luusta, kilpikonnankuoresta ja sarvesta valmistettiin erilaisia kampoja ja hiuskoristeita 1700–1800-lukujen Euroopassa, ja Egyptissä muumioita balsamoitiin meripihkan avulla jo paljon aikaisemmin.

Ensimmäiset muovit valmistettiin tarkoituksena jäljittää haluttuja, mutta heikosti saatavilla olevia luonnonmateriaaleja. Vuonna 1823 Charles Macintosh esitteli luonnonkumista tehdyn sadetakin ja 1838 Charles Goodyear onnistui vulkanoimaan kautsua eli luonnonkumia. Lontoon maailmannäyttelyssä 1862 Alexsander Parkes toi näytille parkesiiniksi ristimänsä selluloidipohjaisen muovin, ajatuksena korvata norsunluu esineiden valmistuksessa. Parkes ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään keksintöään teollisesti. Seuraavana vuonna amerikkalainen John Wesley Hyatt tutustutti maailmalle selluloidin, joka osoittautui kaupallisestikin kannattavaksi. Sen haittapuoli oli paloherkkyys. Esimerkiksi selluloidista valmistettu koristekampa oli kantajalleen todellinen riski. Notkeuden ja kestävyyden ansiosta sen tärkein käyttökohde oli valokuvauksessa ja elokuvissa käytetty filmimateriaali.

Muovit 1900-luvulla

Muovien ja niistä valmistettujen tuotteiden kehittely oli 1900-luvulla hurjatahtista. Bakeliitin, ensimmäisen täyssynteettisen fenolimuovin valmistus alkoi 1909. Aine sai kaupallisen nimensä kehittäjältään kemisti Leo Baekelandilta ja sitä on myöhemmin yleisesti ja harhaan johtavasti käytetty kaikesta bakeliitin kaltaisesta tummasävyisestä muovista.

Todellisen läpimurron muovituotteet kokivat toisen maailmansodan jälkeen, kun markkinoille tuli kestäviä massatuotantoon sopivia muoveja, kuten akryyli, melamiini, polyeteeni ja nylon. Ennen muovituotteet olivat olleet luksusta, mutta nyt niistä saatettiin valmistaa arkipäiväisiä asioita, kuten pyykkikoreja, säilytysrasioita ja myöhemmin erilaisia keittiötarvikkeita, astioita sekä leikkikaluja.

Muovi sana tuli kieleemme vuonna 1947, kun tohtori Lauri Hakulisen ehdotuksesta sillä korvattiin aiemmin käytössä ollut plastik.