Menestystä valtakunnallisessa kyselytutkimuksessa

Kukkia

Naantalin lukio sijoittui jaetulle viidennelle sijalle Kuntaliiton Kuntalaistutkimus 2020 -kyselyssä 

Kuntaliiton Kuntalaistutkimus 2020 toteutettiin touko-kesäkuussa 2020. Valtakunnalliseen vertailuun osallistui 43 kuntaa. Kuntalaisten arvioiden keskiarvo lukiokoulutuksen hoidosta ja saavutettavuudesta oli tutkimuksessa 3,90. Naantali sai tulokseksi 4,19 päätyen jaetulle viidennelle sijalle Mustasaaren kunnan kanssa. Parhaimman tuloksen lukiokoulutuksen osalta sai Asikkala (4,41).

Naantalin perusopetuksen tulos oli vieläkin parempi. Perusopetuksen 7–9. luokkien kohdalla Naantali oli jaetulla 1. sijalla Pudasjärven kunnan kanssa, vuosiluokkien 1–6 kohdalla Naantali nousi tutkimuksen toiseksi.

– Erityisen ilahduttavaa on, että tyytyväisyys perusopetukseen on kehittynyt suotuisasti kaikkina tutkimusvuosina ollen nyt korkeimmillaan. Samoin on tapahtunut lukiokoulutuksessa. Tästä kehityksestä on varmasti syytä kiittää oppilaita, opiskelijoita, koteja sekä henkilökuntaa, toteaa Naantalin kaupungin sivistysjohtaja Kimmo Kuusimäki.

Kyselytutkimuksen perusteella naantalilaiset arvostavat kotikunnassaan erityisesti hyvää asuinympäristöä, hyviä palveluja, luonnonläheisyyttä ja turvallisuutta. 

Katso lisää Kuntalaistutkimuksesta Kuntaliiton tiedotteesta.