Sekajäteastioiden tyhjennykset siirtyvät LSJH:lle – Tikkapalvelut uudistaa lounaissuomalaisten jätehuoltoa

Uutiset
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) uudistaa toimialueensa asuinkiinteistöjen jätehuoltopalvelut yhtenäiseksi Tikkapalvelut-kokonaisuudeksi. Vuoteen 2030 mennessä kaikilla LSJH:n nykyisillä bio- ja pakkausjätteen erilliskeräysalueilla sijaitsevilla kiinteistöillä on mahdollisuus lajitella jopa kuusi jätelajia oman kotipihan jäteastioihin.
Henkilö kierrättää roskia taloyhtiön roskienkeräyspisteellä.

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) alueella siirrytään vuosikymmenen lopun aikana asteittain yhtenäiseen sekajäteastioiden tyhjennysjärjestelmään, josta vastaa LSJH. Vuosina 2028 ja 2029 LSJH:n vastuulle siirtyy yhteensä arviolta 75 000 uutta sekajäteastiaa.

Bio- ja pakkausjäteastioista jo nykyisin huolehtiva LSJH on muutoksen pohjalta rakentanut asuinkiinteistöjen jätehuoltopalveluille uuden, yhtenäisen ja asukkaiden erilaisissa tarpeissa joustavan Tikkapalvelut-kokonaisuuden.

– Kun siirtymä sekajäteastioiden tyhjennysten osalta on saatu valmiiksi syksyllä 2029, voi kaikissa nykyisen bio- ja pakkausjätteen erilliskeräysalueella sijaitsevissa kotipihoissa lajitella jopa kuusi eri jätelajia LSJH:n hoitaessa kaikkien astioiden tyhjennykset, kertoo LSJH:n palvelujohtaja Cati Huhta.

Uusia astiamalleja vapaaehtoispohjalta

Tikkapalvelut perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä asukkaita velvoiteta uusien lajitteluastioiden tilaamiseen. Muutos tuo kuitenkin uusia astiamalleja ja -kokoja, mikä helpottaa lajittelua.

Yli viiden asunnon taloyhtiöissä tai haja-asutusalueilla asuviin muutokset eivät juuri vaikuta, mutta taajamien pienempiin 1–4 asunnon yhtiöihin ja omakotitaloihin Tikkapalvelut tuo uusia vaihtoehtoja.

– Paljon toivottujen nelilokeroastioiden saatavuus laajenee huomattavasti nykyisestä ja tarjolle tulee myös kokonaan uusi kaksilokeroastia seka- ja biojätteille. Parhaimmillaan Tehotikka-paketin kahdella jäteastialla voi siten kerätä kuutta eri jätelajia, Cati Huhta kertoo.

Pelasta kierrätyskelpoiset pois sekajätteestä

Uudistuksella halutaan vauhdittaa Suomen EU:n asettamista tavoitteista jäänyttä kierrätysastetta.

– Sekajätteestä voitaisiin pelastaa jopa 80 prosenttia kierrätettävissä olevaa jätettä. Kun biojätteen rinnalla myös pakkausjätteiden lajittelu ja kierrätys voidaan hoitaa omassa kotipihassa, välivarastoinnin tarve vähenee, lajittelu helpottuu ja kierrätys tehostuu. Vain kierrätysastetta nostamalla Suomi pystyy säästämään EU-jäsenmaksuun sisältyvän ylimääräisen, kierrättämättömiin muovipakkauksiin perustuvan 90 miljoonan euron maksun, Huhta muistuttaa.

Säästöjä lajittelu tuo myös kotitalouden jätehuollon kuluihin. Kun tyhjennyshinnaltaan kalleinta sekajätettä kertyy vain murto-osa aiemmasta, voi astian tyhjennysvälin pidentää jopa 16 viikkoon. Samalla jäteautojen liikennöinti asuinalueilla vähenee.

Asukkaat voivat tarkistaa omalle pihalleen tulossa olevat vaihtoehdot LSJH:n uudistuneille verkkosivuille avautuneesta Tikkapalvelut-hakukoneesta. Osoitehaku kertoo jo saatavilla olevat LSJH:n keräysastiat sekä vuosien 2028 ja 2029 aikana tarjolle tulevat uudet, myös sekajätteen sisältävät paketit.

Kuva: LSJH

Päivitetty viimeksi
19.5.2026 8:56

Asiasanat

Asuminen ja ympäristö
Jätehuolto