Naantalissa kokoluokkansa paras yritysilmapiiri Varsinais-Suomessa

Uutiset
Suomen Yrittäjien Kuntabarometri selvittää kahden vuoden välein Suomen yrittäjäystävällisimmät kunnat. Naantalissa on Varsinais-Suomen toiseksi paras yritysilmapiiri. Keskikokoisten kuntien vertailussa Naantali oli maakunnan ykkönen ja koko Suomen vertailussa neljännellä sijalla.
Naantali merellinen näkymä

Taloustutkimus kartoitti yrittäjien näkemyksiä kuntien toiminnasta eri osa-alueilla asteikolla 1–5. Tarkastelussa olivat muun muassa kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, hankinnat, yrityspalvelut, elinkeinopolitiikan asema, infrastruktuuri, koulutus ja osaaminen sekä työllisyyspolitiikka.

Varsinais-Suomen yrittäjäystävällisin kunta on Vehmaa, minkä jälkeen elinkeinopolitiikan kokonaisarvosanan perusteella toiseksi Varsinais-Suomessa sijoittuu Naantali (3,87) ja kolmanneksi Raisio (3,82).

Koko maan tuloksissa Naantali oli elinkeinopolitiikan aseman vertailussa keskisuurten kuntien paras tuloksella 4,08. Muillakin mittareilla Naantali saavutti erinomaisia tuloksia ja sijoittui viiden parhaan joukkoon myös päätöksenteon yrittäjyyslähtöisyydessä, hankinnoissa, yrityspalveluissa, koulutuksessa ja osaamisessa, kunnan elinvoimapolitiikassa, puoleensavetävyydessä ja oman toiminnan avoimuudessa ja markkinoille menossa.

– Uuden Kuntabarometrin tulokset ovat ilahduttavaa luettavaa. Olemme pyrkineet kehittämään toimintaamme määrätietoisesti, paikallisia yrittäjiä kuullen ja yrittäjäyhdistysten kanssa yhteistyötä tehden, iloitsee elinkeino- ja työllisyyspäällikkö Lassi Rosala.

Viime syksynä julkaistun Kuntien Imago -tutkimuksen mukaan Naantalissa on yrityspäättäjien arvion mukaan paras toimintaympäristö yrityksille. Alkuvuodesta ilmestyneessä Varsinais-Suomen maakuntaennusteessa Naantali oli kärkisijalla sekä yritysilmapiirissä että kunnan ja yritysten välisessä yhteistyössä.

– Kuntabarometrin tulokset vahvistavat osaltaan sitä, että toiminta on viime vuosina kehittynyt oikeaan suuntaan. Tästä on hyvä jatkaa sekä uuden elinvoimaohjelman toteuttamista että yhteistyötä paikallisten yrittäjäyhdistysten kanssa. Yhteisen elinvoimalupauksemme mukaisesti hyödynnämme tutkimuksia ja selvityksiä toimintamme kehittämisessä, Rosala jatkaa.

Yrittäjät nostavat tärkeäksi päätöksenteon yrityslähtöisyyden

Elinkeinopolitiikan tärkeimmiksi osa-alueiksi varsinaissuomalaiset yrittäjät nostavat kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyyden (72 % vastaajista), yrityspalvelut (43 %) ja sujuvat lupa-asiat (41 %). Yrityspalveluilta yrittäjät odottavat erityisesti verkostoitumismahdollisuuksia (43 % vastaajista), sujuvia lupapalveluita (42 %) sekä aloittavan yrittäjän palveluita (39 %).

Varsinais-Suomen yrittäjäystävällisimmät kunnat TOP10 Kuntabarometrin kokonaisranking-arvosanan perusteella:

  1. Vehmaa (4.18)
  2. Naantali (3.87)
  3. Raisio (3.82)
  4. Marttila (3.75)
  5. Aura (3.71)
  6. Kaarina (3.68)
  7. Kemiönsaari (3.66)
  8. Pöytyä (3.64)
  9. Laitila (3.57)
  10. Mynämäki (3.49)

Taloustutkimus kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Verkkokysely toteutettiin 11.2.–16.3.2026, ja se keräsi ennätykselliset lähes 12 000 vastausta valtakunnallisesti. Varsinais-Suomesta saatiin alueista eniten vastauksia: yhteensä 1 244 yrittäjää osallistui kyselyyn. Kyselyssä käytettiin avointa vastauslinkkiä, jotta vastaaminen oli mahdollisimman helppoa kaikille yrittäjille.

Tarkempiin tuloksiin voi tutustua tuoreesta Kuntabarometrista.

Päivitetty viimeksi
21.5.2026 13:48

Asiasanat

Yrittäjät
Työ ja yrittäminen
Elinkeinot