Aurinkotien työmaa etenee Piispantien risteykseen

Uutiset
Aurinkotien jalankulku- ja pyöräilyväylän uudistaminen jatkuu, ja kaivuutyöt siirtyvät seuraavaksi Piispantien risteykseen. Työt aiheuttavat tilapäisiä muutoksia jalankulun, pyöräilyn ja Piispantien ajoneuvoliikenteen järjestelyihin.
Aurinkotien ja Piispantien risteys, jossa on väliaikaisia liikennejärjestelyitä jalankulun ja pyöräilyväylän uudistamisurakan aikana.

Liikennejärjestelyjen toteuttaminen on jo aloitettu. Järjestelyt ovat pääosin käytössä viikosta 37 urakan valmistumiseen eli marraskuun puoliväliin saakka. 

Piispantielle tehdään työmaan ajaksi väliaikainen suojatie. Jalankulku ja pyöräily ohjataan suojatietä pitkin Aurinkotien eteläpuolella kulkevalle jalankulku- ja pyöräilyväylälle. 

Piispantielle rakennetaan ajosillat kaivannon yli, jotta liikenne pääsee kulkemaan kiertoliittymästä Piispantielle myös töiden aikana. Kaistoja joudutaan kuitenkin sulkemaan väliaikaisesti, mikä voi aiheuttaa häiriöitä liikenteeseen. 

Liikenteenohjaussuunnittelma Aurinkotien ja Piispantien kaivantotyön ajalle.
Alueella liikkuvien tulee noudattaa tilapäisiä liikennemerkkejä ja työmaaopasteita sekä varata kulkemiseen tavallista enemmän aikaa.

Alueella liikkuvien tulee noudattaa tilapäisiä liikennemerkkejä ja työmaaopasteita sekä varata kulkemiseen tavallista enemmän aikaa. Erityistä varovaisuutta pyydetään noudattamaan Piispantien risteyksessä. 

Aurinkotien nykyinen yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä uudistetaan erillisiksi jalankulun ja pyöräilyn väyliksi Piispantien ja kylpylän alikulun välisellä osuudella. Samassa yhteydessä alueella uusitaan kaukolämpöverkkoa. Urakan on määrä valmistua marraskuun puolivälissä. 

Päivitetty viimeksi
4.9.2026 11:00